"Konna, uskallapahan koskea minuun!" uhkasi hän. "Vielä minulla on kylliksi valtaa revittää sinut tai hakkauttaa palasiksi! Yhdellä sanalla minä sen aikaan saan."
Päällysmies-orja vaikeni ja peräytyi pois.
Tietysti tämä tapaus ei jäänyt ilmoittamatta Legreelle. Hän jo itsekseen iloitsi siitä, koska hänellä nyt muka oli tilaisuus saattaa Tuomo toiselle mielelle. Kuin työajan lopussa koreja punnittiin, hän tosin harmikseen huomasi vanhan neekerivaimon korin täyspainoiseksi, mutta hän ei siitä hämmästynyt, vaan sanoi, ett' ei se voinut olla totta.
Vanhus vapisi, sillä hän tiesi, mitä nyt tuli. Legree heti kääntyi
Tuomon puoleen sanoen:
"Kuules, Tuomo, tiedäthän, että minä en ole aikonut sinua tavalliseen työhön, vaan orjain päällysmieheksi. Sinun pitää heti ryhtyä virkaasi ja ruoskia tätä akkaa."
"O, hyvä herra, älkää minua pakottako siihen!" pyyteli Tuomo. "Minä en sitä mitenkään voi."
"Etkö tottele?" sanoi Legree, ja suoni hänen otsassaan huomattavasti paisui. "No, maltahan, kyllä minä opetan sinut tottelemaan niin, että totta tosiaan muistat."
Hän sieppasi lähimmältä orjalta ruoskan kädestä ja sivalsi Tuomoa poikki kasvojen niin, että veri alkoi tipahdella. "Tuosta saat osasi!" sanoi Legree lyödessään. "Etkö vieläkään voi tehdä sitä, hä?"
"Herra, minä en sitä voi", vastasi Tuomo, pyyhkien verta kasvoistaan. "Ilolla minä teen työtä yöt päivät niin kauan, kuin kipinäkään elämää on minussa. Vaan se, jota te vaaditte minulta, on vääryyttä; minä en koskaan voi tehdä sitä."
Kaikki läsnä olevat orjat peljästyivät tästä puheesta, joka heistä oli äärettömän uskalias. Legreekin tavoitteli pitkään aikaa sanoja, jotka kylliksi ilmaisisivat hänen kiukkuansa.