"Tahdotteko sitte todellakin joutua naapurienne pilkattavaksi ja naurettavaksi?" kysyi hän. "Muistakaa vetoanne! Jättäkää siis Tuomo toistaiseksi rauhaan, minä tahdon saada hänet niin pian kuin mahdollista jälleen työhön kykeneväksi."
"No," murisi Legree, "koska hän ei minulta jouda pois työstä, niin olkoon nyt toistaiseksi. Mutta vain toistaiseksi!" sanoi hän uudestaan Tuomolle. "Minä pidätän itselleni oikeuden maksaa sopivaan aikaan sinulle takaisin jokaisen sanasi ja kirjoittaa ne mustaan nahkaasi."
Hän poistui.
"Sinunkin aikasi tulee kyllä pian", murisi Cassykin itsekseen, katsoessaan herransa menoa. "Kärsivällisyyttä vain! — No, Tuomo parka, kuinka nyt voitte?"
"Herran enkeli on minut pelastanut leijonan kidasta", vastasi neekeri.
"Pelastanutko? No, niin kyllä tällä kertaa. Mutta eihän se ole ainiaaksi. Te olette vetäneet päällenne koko hänen kiukkunsa eikä hän suinkaan ennen suo itselleen vähintäkään lepoa, kuin saa kostonsa täydellisesti tyydytetyksi. Minä kyllä tunnen sen miehen."
Yhdestoista luku.
Rauhan tie.
Cassy oli oikeassa. Tuomon täytyi jo ennen, kuin hänen haavansa kokonaan paranivat, olla jälleen kovassa ja rasittavassa työssä, ja herransa häntä vielä joka päivä häijyimmästi vaivasi ja kiusasi. Tuomo oli toivonut saavansa nopean vaikka tuskallisenkin kuoleman eikä ollut niin valmistautunut kestämään tätä pitkällistä kidutusta. Tämä lakkaamaton kiirehtiminen ja työllä näännyttäminen oli hänelle ankarin koetus. Kaikki oli hänen silmissään kuin yöhön vajonnut, epäilys ja pelko yrittivät hiipimään hänen sydämmeensä, hän oli sellaisessa tilassa, että hänestä alkoi tuntua, kuin Jumalakin olisi hänet hyljännyt.
Lohdutusta janoten istui hän eräänä iltana yksinäisen majansa edessä. Raamatun paraimmat ydinlauseet, jotka olivat häntä yhä vielä vahvistaneet ja pitäneet yllä, näyttivät kadottaneen voimansa häntä kohtaan, ja huoaten laski hän pois pyhän kirjan. Pilkkanauru sai hänet vavahtamaan, Legree seisoi hänen edessänsä.