"Minä olen viimeinkin päässyt mielessäni selville, Tuomo," puhui Legree kylmästi, "ja minä sanon sinulle nyt, että sinun täytyy kuolla."
"Herra, minun henkeni on annettu teidän käsiinne", vastasi neekeri levollisesti.
"No hyvä, minä olen vakavasti ja totisesti päättänyt tappaa sinut", ilmoitti Legree äänellä, joka osoitti, että hänen sanojansa ei käynyt vähintäkään epäillä. "Mutta minä tahdon olla armollinen ja antaa sinulle vielä yhden pelastuskeinon: puhu, mitä sinä tiedät Cassystä."
Tuomo painoi alas päänsä ja oli vaiti. Tuliko hänen ilmaista Cassyn salaisuus ja jättää hänet varmaan rangaistukseen, ehkäpä kuolemaankin? Toisaalta hän kysyi itseltään, eikö hän ehkä ollut velvollinen tekemään tiliä herrallensa. Lähimmäisrakkauden tunne pääsi voitolle.
"No saanko minä vastauksen?" kysyi Legree raa'asti.
"Herra, minä en tiedä mitään", sanoi Tuomo.
"Mitä!" tiuskasi Legree ukkosen kaltaisella äänellä. "Merkitseekö se, että sinä et tahdo mitään sanoa? Kunnoton koira, jos et heti puhu, niin minä irroitan väkisin kielesi."
Tuomo katsahti rukoilevasti.
"Minä en voi enkä saata puhua mitään, vaikkapa se maksakoonkin henkeni", puhui Tuomo päättävästi.
"Ahah, tunnustatko siis kuitenkin tietäväsi asian?" kysyi Legree kavalasti.