”Tuossa saat”, sanoi Quimbo ja viskasi hänelle pussin, joka sisälsi hiukan maissia. ”Hanki nyt itsellesi ruokaa, mutta ole säästäväinen, enempää ei anneta tällä viikolla.”
| Orjat puuvillan korjuussa. |
Tuomon oli myöhäseen odottaminen, ennenkuin pääsi jauhamaan, ja sitten häntä liikutti kahden vanhan vaimon väsymys niin, että ensin jauhoi heille, ennenkuin rupesi omia kakkujaan valmistamaan. Tällainen pieni avuliaisuus oli jotakin vallan uutta tässä piirissä, jossa itsekkäisyys ja oma etu oli kunkin määrääjänä. Sillä kun ihmisiä kohdellaan, kuin järjettömiä olentoja, vajoavat he myöskin elukoitten kannalle.
Vaimot hämmästyivät. Heidän karkeat muotonsa lieventyivät ja he rupesivat nyt vuorostansa kypsentämään Tuomon kakkuja.
Sillä välin otti Tuomo raamattunsa taskustaan, sillä hän oli lohdutuksen tarpeessa.
”Mikä se on”, kysyi toinen naisista.
”Se on raamattu”, vastasi Tuomo.
”Vai on. Enpä ole sellaista nähnyt, sittenkuin olin Kentuckyssä. Siellä emäntäni minulle välistä luki, mutta ei täällä kuulla kuin ruoskanlyöntejä ja kirouksia.”
Toinen naisista rupesi nyt utelemaan, mikä raamattu oikeastaan oli, sillä sellaisesta hän ei ollut kuullut puhuttavankaan. Kun hän näki Tuomon sitä lukevan, pyysi hän myöskin saada kuulla sieltä jotain.
Tuomo luki: ”Tulkaat minun tyköni kaikki te, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon virvoittaa teitä.”