Äitini keijutteli minua hiljaa polvillansa illan hämärtäessä ja viihdytti pikku sydämeni lepoon, puhuen tulevaisuudesta, jolloin minä, suureksi kasvaneena ja, niinkuin äitini toivoi, pappina saisin nauttia todellista perhe-onnea pienessä, rakkaassa, omassa kodissani.
"Tuleeko Susie sinne myöskin?"
"Toivokaamme, että niin käypi", vastasi äitini, "edeltäpäin sitä ei kenkään voi tietää."
"Mutta, äiti kulta, etkö tiedä sitä varmaan? Sano, sano onko se varma?"
"Rakas lapseni, ainoastaan taivaallinen isämme sen tietää", vastasi äitini. "Mutta nyt sinun täytyy lukea ahkeraan ja tehdä lujasti työtä, tullaksesi vahvaksi ja miehekkääksi, niin että kerran voit elättää pienen vaimosi."
KOLMAS LUKU.
Lapsuutemme onnela.
Äitini sanat herättivät eloon kaikki voimani. Nyt oli minulla silmämäärä pyrinnöilleni ja maatessani en enään muuta uneksinut kuin tulevaisuudestani. Tästä saakka mietin aina, miten vaan pikemmin kasvaisin suureksi ja väkeväksi. Olin lukenut kertomuksen Simsonista. Miten hän niin väkeväksi oli kasvanut? Varmaanpa hänkin kerran oli yhtä pieni ja heikko kuin minä. "Mahtoiko hän uskaltaa", ajattelin itsekseni, "ajaa lehmät kotia; mahtoiko hän jaksaa au'aista raskaita veräjiä, kun hänen kätensä vielä olivat pienet ja heikot; mahtoiko hän osata ratsastaa satulatta, silloin kun hänen säärensä vielä olivat aivan lyhyet?" Tällaisissa urotöissä olin minä oikea sankari ja päätin vielä enemmän karkaista itseäni, nostamalla raskaita vesiammeita, kiipeämällä ylös heinäsuoville, heittämällä sieltä sylen täydeltä heiniä, sekä täten kaikin tavoin saattaa itseni suureksi ja väkeväksi.
Seuraava päivä, tämän keskustelun jälkeen äitini kanssa, oli lauantai, ja minä sain luvan mennä Susie'n luoksi.
Hänen äitinsä talon luona oli laaja niitty, jonka viheriäisellä nurmikolla kasvoi suuri joukko punaisia apilaita ja keltaisia voikukkia. Mutta enin meitä siellä miellytti nuot suuret, mehuisat mansikat, jotka kasvoivat ruohojen ja mättäiden välillä pitkissä varsissa. Sanomattoman suloista oli Susie'n seurassa viettää kokonainen lauantai ehtoopuoli tällä niityllä! Kun muistelen tuota ihanaa aikaa, niin huomaan, että se ilo, jonka silloin lauantai päivän lähestyessä tunsin, oli paljo suurempi kuin se, jonka nyt tunnen, lähtiessäni kolmen viikon kesäiselle huvimatkalle.