Näin sanoessaan nojautui rouva van Arsdel taaksepäin sohvassa ja otti taskustansa kirjeen. Minä istuin paikallani hämmästyneenä ja voimatta sanoa sanaakaan.
"Asia on se, herra Henderson, että tänään sain kirjeen herra Sydney'ltä", sanoi hän ja käänteli juvelisormuksia hienoilla sormillaan. "Hän on jalo mies", lisäsi hän innolla.
Minä toivoin itsekseni tätä jaloa miestä aina Kamtschatkaan.
"Hän tulee kohta tänne Newyorkiin ja minä luulen, että kaikki vihdoin saadaan selville", pitkitti hän. "Tunnustan teille heikkouteni, että ahdistaa sydäntäni, kun ajattelen sitä kaipausta, jonka äiti tuntee erotessaan rakkaasta tyttärestään".
"Ennen kaikkea toivon", sanoin minä, "että herra Sydney on arvollinen saamaan neiti van Arsdel'in omaksensa, vaikka", lisäsin innolla, "sitä ei kenkään saata olla täydellisesti".
"Eva on hyvä tyttö", sanoi rouva van Arsdel, "ja eroamiseni hänestä tuleekin olemaan suurin koetus, mitä minulla tähän asti on ollut. Mutta minä katsoin tarpeelliseksi sanoa teille miten asian laita on, sillä luotan teihin sanomattomasti".
Minulla oli tarpeeksi mielen malttia, voidakseni kohteliaasti lausua kiitokseni minulle osoitetusta kunniasta. Rouva van Arsdel jatkoi, leikitellen sormuksillaan:
"Kentiesi täytyy minun vielä sanoa yksi asia, herra Henderson. Vaikka teidän ystävällinen seurustelemisenne meidän perheessä on ja on aina ollut sellainen, kuin olen toivonut, niin löytyy, kuten itse tiedätte, turhamaisia ihmisiä, jotka saattavat puhua ihan mahdottomia asioita, ja sen vuoksi ei liene liiaksi, jos kehoitan varovaisuuteen. Ymmärrätte ett'ei mielellään tahtoisi antaa syytä huhuun, josta voisi olla ikäviä seurauksia … eli johonkin sellaiseen, joka voisi tulla herra Sydney'n korviin … te ymmärrätte".
"Hyvä rouva van Arsdel, onko mahdollista että on sanottu jotakin…?"
"No, no, herra Henderson, älkää noin innostuko! Tiedän mitä ai'otte sanoa — ei, ei mitään. Mutta, näettekös, me vanhat, jotka tunnemme maailmaa ja tiedämme kuinka helposti turha huhu saadaan liikkeelle, katsomme toisinaan velvollisuudeksemme antaa siitä nuorille pieniä viittauksia. Teidän suhteenne meidän perheesen on ollut erittäin kiitettävä ja kelpaisi esikuvaksi muillekin ja, herra Henderson, me olemmekin suuresti luottaneet teihin. Minä pyydän sen vuoksi, että pidätte kaiken sen, jonka nyt olen lausunut, ainoastaan suurimman ystävyyden osoitteena".