Sinä olet varsin väärässä jos luulet hänen olevan noita ylellisesti kiihkoisia, jotka pauhaamalla vaativat eteenpäin-pyrkimistä nykyaikaan. Niinkuin kaikki jalot ja ylevät miehet, puolustaa hänkin heikkoja vaimoja, kun heitä sorretaan; tämän täytyy sanoani hänen kunniaksensa, vaikka minulla muuten kyllä on syytä olla tyytymätöin hänen kanssansa.
Sinä kysyt miten Alice'n ja Jim Fellows'in laita on. Heidän välillä ei voi olla mitään hellempää suhdetta. He viihtyvät hyvin toistensa seurassa ja sopivatkin hyvin yhteen — sillä he ovat vaihettelevia, epävakaisia olennoita kumpainenkin, eivätkä luota laisinkaan toisihinsa. Alice'n luonne on kerroksittain, niinkuin vuolu-kivi. Päällimäinen kerros on loistava pinta vaan, mutta kaiva syvemmältä, niin löydät lämpöisen maa-lajin, jossa jalommatkin kasvit voivat juurtua. Nykyään on hän ainoastaan pintana vaan, hänen täytyy keikailla, seurata "muotia", ja tällä hetkellä ei hän toivo muuta kuin rikasta avioa. Luonteensa pohjalla löytyy toki rikkaita aarteita ja minä toivon, ett'ei hän mene naimisiin ennenkuin hän on tunkeutunut sisimpäänsä ja oppinut tuntemaan mitä aarteita siellä löytyy. Nyt hän purjehtii myötätuuleen, liehakoitsee oikealle ja vasemmalle ja saattaa monen miehen mielettömäksi.
Kirjeeni on kyllä jo liiaksikin pitkä, mutta en voi sitä lopettaa, lausumatta pari sanaa hää-kemuista. Kuvaa eteesi kaikki se loisto ja komeus, jonka rikkaus saattaa hankkia! Kuvaa eteesi kaikki miehet päihtyneinä sampanjasta! Kuvaa eteesi, jos voit, sulhanen, joka kantamalla vietiin maata! Mitkä häät! Mutta mitäs tuo kaikki merkitsee? Morsiamella oli kolme tahi neljä koristetta puhtaista kalliista kivistä ja suuri paljous muita kaunistuksia. Kauanpa taitaa kulua, ennenkuin jällensä pääsen tuollaisiin häihin. Minä olen aivan kyllästynyt liialliseen komeuteen.
Oma Evasi.
J. K. Vielä sananen, armas ystävä — oikea tunnon kysymys — olisiko tuo syntiä jos minä liehakoitsisin vähän herra Sydney'n edessä — juuri niin paljon kuin tarvittaisiin harmittaakseni erästä henkilöä? Sydney'n niin kutsuttu rakkaus ei käy syvälle. Hän varmaankin ottaisi minut sentähden, ett'en ole niin aivan helppo saalis, ja että olen jonkun aikaa ollut nuorten miesten lemmikkinä, mutta en usko että herra Sydney'n sydän sortuisi kenenkään naisen tähden. Mutta kun tarkemmin ajattelen asiaa en tahdo kuitenkaan liehakoida, tahdon koettaa toista keinoa.
* * * * *
Keskusteluni rouva van Arsdel'in kanssa murti tykkänään kaikki tuulentupani!
Emme arvaa kuinka kauas kuvittelon kentille olemme joutuneet, ennenkuin heräjämme. Nyt tunsin selvään, että minä lemmin Eva van Arsdel'ia, — lemmin häntä niin suuresti, ett'en enää saattanut nukuttaa omaatuntoani ystävyys sanalla. Tämän olisi minun pitänyt huomaaman jo alusta, ja nyt minä nuhtelin itseäni, ett'en ennen ollut tuota tunnustanut. Ystävänä oli minua kohdeltu perheessä, sen parain aarre oli usein jätetty johtoni alle, ja vaikka tiesin että tämä aarre oli toisen, olin toki niin heikko, että mielistyin siihen. Minä en voinut onnitella häntä toisen morsiamena, ja kun katsahdin takaisin tuohon ystävälliseen suhteesen, joka välillämme oli syntynyt, huomasin, että oli parasta pysyä hänestä erillä, niin paljon kuin mahdollista. Kaksi luonnetta, joilla on aivan samat mietteet, samat tunteet, huomaavat tämän sangen pian ja tuntevat, että he eivät voi elää eroitettuina toisistansa. Selväähän oli, että jos Eva menisi naimisiin Wat Sydney'n kanssa, en voisi vaaratta jatkaa sitä ystävyyttä, josta olin nauttinut näinä viimeisinä viikkoina.
Kullakin kunniallisella miehellä on suuri edesvastaus siitä, jos hän ryhtyy hellempään tuttavuuteen, jonka nuoren naisen kokemattomuus ja viattomuus voipi hänelle tarjota. Miehen luonne, kasvatus ja asema yhteiskunnassa tekee, että hän paremmin, kuin nainen, voipi kyllin korkealle arvostella avioliiton tärkeyttä. Kukin mies tuntee aistin-tapaisesti, että avioliitto tuopi myötänsä yksinomaisen omistusoikeuden aviopuolisoon — mutta miten silloin käypi jos tunteet, ajatus ja koko olemus vaikuttavat, että joku muu henkilö miellyttää enemmän kuin oma puoliso?
Pian huomaa mies henki-heimolaisuutta itsensä ja jonkun naisen välillä; silloin vaatii hänen kunniansa ja omatuntonsa että hän tutkii tunteensa ja päättää, mikä luonnon lakien mukaan on oleva tuon välttämätöin seuraus. Minä olin laimiinlyönyt tuon varovaisuuden, sokeasti antautuessani tämän uuden tunteen suloiselle lumousvoimalle, senpätähden olinkin nyt sellaisessa tilassa, ett'en tietänyt miten voisin astua eteen tahi taaksepäin.