Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta

by Harriet Beecher Stowe

Croquet-huvi.

Kaikille niille, jotka aina vaan ovat viisaita ja varovaisia, täytyy minun antaa se neuvo, ett'eivät seuraa minua nyt, sillä olen aikeessa tehdä jotakin, jota ei kenenkään varovaisen nuoren miehen, minun asemallani, pitäisi tehdä. Miehelle, joka vastustamattomasti ja toivottomasti rakastaa ihanaa naista, joka on toisen oma, ei löydy mitään muuta pelastusta, kuin paeta hänen seuraansa ja tehdä niin paljon työtä, ett'ei hän jouda mitään muuta ajattelemaan.

Tätä viimeistä keinoa olisin minäkin kyllä voinut seurata, sillä minulla oli yltäkyllin kirjoittelemista, ja kaikki pienet työt olivat ensin lopetettavat, voidakseni sitte käyttää kaikki voimani uuteen toimeemme. Narrimaista olikin sentähden mielestäni, että halusin Croquet-huviin, jonne minulla ei ollut mitään muuta syytä mennä, kuin se, että siellä oli nainen, jota minun piti paeta. Koetin uskoittaa itseäni ett'en voisi olla noin tyhmä, ja menin sentähden Bolton'in huoneesen kirjoittamaan, vaikka kyllä arvasin, että Jim minut sieltäkin löytäisi ja iskisi koukkunsa kaulukseeni, niinkuin hän tekikin.

"Tule nyt Harry", huusi Jim, tullen kiiruusti huoneesen. "Lupasin ihanimmalle naiselle koko maan piirillä tuoda sinut mukanani."

"Älä häiritse minua, Jim. En minä saata sinne tulla, sillä minun täytyy lopettaa tämä kappaleeni."

"Mene pellolle kappaleesi kanssa! Tule nyt, sanon minä. Ei se käy laatuun, että nuori mies pysyy aina huoneessansa, vanhojen kirjain keskellä. Sen minä sanon sinulle, Harry, jos ai'ot ihmisille kirjoittaa, niin sinun täytyy nähdä näitä ihmisiä ja olla heidän seurassansa. Etkö ymmärrä mikä kunnia sinulle tapahtuu? Seura on tarkasti valittu ja sinne tulee kauneimmat tytöt ja kaikki hienot perheet Newyorkista. Jo paljas croquet-kenttäkin ansaitsee nähdä. Se on virran rannalla ja sitäpaitse kerrotaan, että kihlaus julistetaan siellä; kaikki ihmiset ovat aivan kuin hulluja uteliaisuudesta nähdäksensä tuleeko tuosta mitään tahi ei. Kaikki tytöt ovat teettäneet fantastisia croquet-pukuja itsellensä; Alice näytti vilahdukselta vaan minulle pukuansa ja se oli niin soma, että se pian tekee kurjan syntisen hulluksi. Kas niin, tule pois nyt", sanoi Jim, sysäten paperini syrjään, ja tarttuen käsivarteeni. "Meidän täytyy hankkia hansikkaat itsellemme ja tehdä itsemme mitä hienoimmiksi. Muista, että me olemme sanomakirjallisuuden edusmiehiä siellä, ja että meidän täytyy olla erittäin hienoja, maksoipa mitä maksoi! Tule pois nyt, äläkä sure huomisesta päivästä."

Kaikkia näitä houkutuksia auttoi vielä tuo onnetoin halu ihmisellä, joka pakoittaa meitä näkemään ja maistamaan vähän enemmän sitä, jota olemme jo liiaksikin nähneet ja maistaneet. Sitäpaitse halusin nähdä Evaa Wat Sydney'n seurassa, omin silmin vakuuttaakseni itseäni, että he ovat kihloissa, ja että Eva todella rakastaa häntä. Jos niin on, ajattelin itsekseni, on hän varmaankin läpi-liukas keikailija ja vaarallinen nainen, jonka seuraa tahdon välttää.

Kun minä, rouva van Arsdel'in äidillisen kanssapuheen jälkeen, ajattelin seurustelemistani hänen kanssansa, tuntui väliin kuin hän ainoastaan huviksensa, ikäviä hetkiä hauskuuttaaksensa, olisi koettanut herättää minussa tunteita, joita hän ei aikonut vastata. — Ja katsellessani asiaa tältä kannalta tunsin sisimmässäni vihaa ja ylenkatsetta, jonka tähden päätin näyttää kaunottarelleni, että minä olin yhtä kylmä kuin hänkin. Väliin minua vaivasi ajatus, että rouva van Arsdel hänen käskystänsä oli haastellut kanssani, ja että hän tämän kautta tahtoi huomauttaa minua, että hän oli keksinyt tunteeni ja päättänyt tehdä niistä lopun. Mutta luonnollisesti en ajatellutkaan tuota yksinkertaisinta ja järkevintä keinoa epäilyksistä päästäkseni, nimittäin pyytää selvitystä häneltä itseltänsä. Sitäpaitse oli ystävyytemme, viimeisen keskusteluni jälkeen rouva van Arsdel'in kanssa, käynyt yhä kylmemmäksi ja oli nyt ainoastaan tavallinen tuttavuus. Hän oli kylmä, melkeen ylpeä ja minäkin olin niin jäykkä ja kylmä kuin mahdollista. Kun muistin kuinka vapaita ja ujottomia olimme ennen olleet, tuntui varsin kummalliselta kun huomasin, kuinka vähän iloa me nyt tunsimme, tavatessamme toisemme, ja kuinka vähän meillä oli sanottavaa toisillemme. Näytti siltä kuin ilkeä noita olisi koskettanut meitä noita-sauvallansa ja tukehduttanut meissä kaikki ilon tunteet. Ennen odotin hauskoja, suloisia hetkiä, kun toivoin tapaavani häntä seura-elämässä — nyt oli toisin; ja kuitenkaan en voinut vastustaa haluani tavata häntä, maksoipa se vaikka henkeni, vaikka kyllä tiesin ett'ei tästä kohtaamisesta ollut muuta toivottavaa kuin tyytymättömyyttä ja tukaluutta. Mutta tänään, sanelin itselleni, tahdon taittaa kaikki kuvittelujen ruusupensaat ja astua todellisuuteen. Jos hänen kihlauksensa tänään julkaistaan, tahdon miehen tavalla tyytyä kohtalooni ja käydä luoksensa, toivottaakseni, kuten tapa on, hänelle onnea, ja niinhän meidän tuttavuutemme sitte haihtuu hääkynttiläin loistossa ja juhla-torvien raikuessa, ja sitte — pois viheriöille kentille ja tuoreille laitumille!

Sanalla sanoen, kun salaisesti haluamme jotakin, silloin haemme koko joukon järkeviä ja vastustamattomia syitä käytöksemme tueksi, ja niinpä minäkin määrättynä päivänä astuessani höyry-alukseen, joka oli täpötäynnä iloisia ja komeita vieraita. Matka pitkin Hudson-virtaa kevät-aamuna, hyvässä seurassa, on mitä ihaninta voi toivoa. Mitä luonnon ihanuuteen tulee, on Rein-virta paljon jäljessä Hudson'ia, ja meidän amerikalaiset höyry-alukset ovat varmaan yhtä paljon etevämmät Rein-virralla kulkevia virkaveljiänsä, kuin Aladdin'in palatsi tavallisia rakennuksia. Komein höyry-alus oli vuokrattu tätä tilaisuutta varten, ja muuan soittokunta piti valveilla iloa tässä kieltämättä hupaisessa ja komeassa seurassa.

Wat Sydney oli mitä kohteliain isäntä. Hän liikkui kaikkialla, piti huolta vieraittensa huvista ja mukavuudesta, ja erittäin osoitti hän innollista huomiota tuolle kirjavalle ja komealle lintuparvelle, jonka hän täksi päivää oli saanut huostaansa. Jim esitteli minut hänelle, ja minulla oli tilaisuus havaita, ett'ei hänellä, ell'emme ota lukuun hänen äärettömiä rikkauksiansa, löytynyt mitään sellaisia personallisia etuuksia, jotka olisivat tehneet hänet etevämmäksi satoja muita miehiä. Hänen pukunsa oli soma ja niin huolellisesti valittu, että kyllä voi huomata hänen koettaneen tehdä personansa niin miellyttäväksi kuin mahdollista. Hän oli ko'oltaan keskinkertainen, vaaleilla hiuksilla ja vaaleansinisillä silmillä ja hänen ihonsa oli tuota hienoa laatua, joka miehillä tavallisesti muuttuu liian punertavaksi.