Ensimmäinen ajatukseni olikin siis, lyödessäni kättä hänelle, ett'ei Eva, jos hän todella rakasti häntä, sitä suinkaan tehnyt hänen kauneutensa tähden. Ja kuitenkin näin minä monen, kieltämättä kauniin silmäparin luovan häneen sellaisia silmäyksiä, että meidän on antaminen hänelle anteeksi, jos hän itse oli siinä luulossa, että olentonsa oli mitä viehättävin. Herra Sydney ei ollut ensikertaa säteilevien nais-silmäysten esineenä, ja hyvin tuntien tämän seikan, käveli hän nytkin edestakaisin pitkin laivan-kantta, sellaisen miehen vakavuudella, joka varmaan tietää miellyttävänsä. Rikas ja säädyllinen nuori mies, joka aina pitää loistavia juhlia, joka lahjoittaa kukkia ja makeisia melkein satamalla nais-tuttavillensa, ja joka veikan-lyönnistä antaa kalliita kiviä ja helmiä, ei tarvitsekaan olla niin idealisesti kaunis eikä niin korkeasti sivistynyt, ollaksensa miellyttävä. Kaikki huolelliset äidit olivatkin siitä ajatuksesta, ett'ei korkeampaa onnea voisi tapahtua heidän tyttärilleen, kuin päästä hänen vaimoksensa ja hänen tavaroittensa haltijaksi. Herra Sydney tiesikin tämän sangen hyvin. Hän oli liian tottunut vanhain rouvain hellään huomaavaisuuteen ja mitä noihin nuoriin, ihaniin naisiin tulee, niin oli hän varma heidänkin suosiostansa. Hän oli vakuutettu menestyksestä ja olikin yleensä päässyt toiveittensa perille maailmassa. Neiti Eva van Arsdel oli ensimmäinen nuori nainen, joka antoi hänen oppia vastoinkäymisen, hänelle ennen ihan tuntemattomia, alkeita, ja siitä päivin oli Eva koko hänen huomionsa esineenä. Huolettoman ja suopean pinnan alla piileili hänessä syntyperäinen itsepäisyys, hellittämättömyys, joka olikin monesti tuottanut suuren menestyksen hänelle asioimis-elämässä. Hän kuului niiden joukkoon, jotka innostuvat vielä enemmän esteistä ja vaikeuksista ja joiden uutteruus saa uutta kiihoketta vastoinkäymisestä. Hän oli varovainen, terävä-jarkinen ja aina valmis odottamaan sopivampaa tilaisuutta hyökkäyksilleen, mutta ei milloinkaan peräytymään pyrinnöistään. Hänen itseensä-luottamus lisääntyi joka kerta kun hän onnistui, ja jota vaikeampi hänen oli saada jotakin, sitä suuremmasta arvosta oli se hänelle.
Jo ensi tunnin kuluessa sain vakuutuksen siitä, ett'ei kihlausta vielä oltu julkaistu. Rouva van Arsdel ja Maria-täti olivat tosin sangen helliä herra Sydney'tä kohtaan ja keskustelivat hänen kanssansa, ikääskuin heillä muka olisi ollut suuria salaisuuksia toisillensa uskottavina, ja koettivat saada seuraa siihen luuloon, että juhla oli laitettu heidän perhettänsä varten. Mutta näihin heidän kokeisinsa ei Eva ottanut millään tavalla osaa. Hän oli ihmeen kaunis, sinisessä croquet-puvussansa, joka antoi vielä somemman vaikutuksen hänen vaaleille, kullanvärisille hiuksillensa ja hienolle punalle hänen poskillansa. Tavallisuuden mukaan oli hänellä suuri seura ympärillänsä, ja koko hänen käytöksensä varmuus osoitti, että hän oli tottunut olemaan ikääskuin seuran johtajana.
Eva ei miellyttänyt ainoastaan miehiä, hän taisi ilahuttaa myös nais-tuttaviansakin, joka ominaisuus harvemmin tavataan tällä sukupuolella; ja sentähden kokoontuikin tavallisesti hänen ympärillensä suuri parvi ihmetteleviä tyttöjä, ikääskuin henkivartijoiksi, muodostaen siten loistavan piirin, joka oli täynnä suloa ja eloa. Hänen luonnollinen hyväsydämisyytensä, ja taipuvaisuutensa ihmettelemään muita ja auttamaan jokaista saamaan pienen osan siitä suosion-osoituksesta ja ihmetyksestä, jota seura-elämässä aina ollaan valmiit antamaan, kaikki tämä teki hänet miellyttäväksi. Kun minä lähestyin tuota ryhmää, keskustelivat he innokkaasti kilpapelistä, jota oli ehdoteltu tänään pidettäväksi Clairmont'illa.
"Kas tuossa tulee herra Henderson", sanoi Eva lähestyessäni, "kysykäämme häneltä. Eikö herra Sydney teidänkin mielestänne ole tuuminut mukavasti siinä, että ensimmäisten pelien jälkeen valitaan neljä taitavinta pelaajaa, kilpailemaan kaksi kahta vastaan?"
"Siitähän tuo yksitoikkoinen croquet-peli saa vähän vaihettelevaisuutta", vastasin minä.
"Onko kummempia kuultu!" huudahti hän iloisesti; "te siis pidätte croquet-peliä yksitoikkoisena? Minun mielestäni on siinä alati kyllin vaihettelevaisuutta; ei kaksi peliä ole toistensa kaltaiset."
"Minun ajatukseni on", lausuin minä, "että kyllin harjaantuneet tulevat siinä melkein aina samaan loppuseuraukseen."
"Kuulkaas tytöt", huudahti hän, "minä huomaan, että herra Henderson on tottunut aina onnistumaan! Hän on kentiesi niin taitava pelaaja, että hän ensi lyömävuorollansa menee kaikkien kaarien lävitse."
"En suinkaan", vastasin minä. "Päin vastoin olisi ihme, ell'ei minulle heti ensi lyönnillä kävisi onnettomasti."
"Ei se seikka asiaa pahenna", sanoi Sydney; "minä olen monesti lyönyt harhaan pelin alussa, mutta kuitenkin voittanut lopulta. Kun kerran innostumme, tahdomme väkisinkin onnistua."