"Mitä minuun tulee", virkki neiti Alice, "niin, jota innostuneempi olen, sitä huonommin pelaan. En voi tähdätä, käteni vapisee ja minulle käy huonosti."
"Onni ei ole milloinkaan niin juonitteleva, kuin croquet-pelissä", sanoi Eva. "Väliin voin minä monen viikon ajat lyödä säntillensä ja alati voittaa; mutta äkkiä teen minä mitä hulluimpia virheitä, ja tavallisesti juuri silloin, kun minulla olisi voitosta kunniaa."
"Tahdon muistella, neiti Eva", lausui herra Sydney, "että te olitte taitavin croquet-pelaaja Newport'issa viime kesänä."
"Se seikka ei estä minua tänään joutumasta hirveästi tappiolle", vastasi Eva.
"Kuitenkin toivon minä, että meillä kaikilla on tilaisuutta näyttää taitoamme", lausui herra Sydney. Olen teettänyt neljä croquet-kenttää ja viidennellä, joka on kilpapeliä varten, on pitemmät matkat kaarien välillä ynnä muita vaikeuksia, saadaksemme kilpailun sitä vaikeammaksi. Voittaja saapi palkinnoksi…"
"Sepä oli oivaa! Mikä on tuo palkinto sitte?" huudahtivat nuoret tytöt.
"Katsokaat tänne, hyvät naiset", lausui herra Sydney, ottaen taskustansa sametti-kotelon, jossa oli kullasta tehty rinta-neula, pienen croquet-nuijan kaltainen, neljällä alasriippuvalla kulta-ketjulla, joihin kuhunkin oli pieni pallo kiinnitetty. Nämät neljä palloa olivat smaragd'ista, rubin'ista, ametist'ista ja topas'ista.
"Ah, kuinka erinomaista, kuinka viehättävää, kuinka kaunista, kuinka ihanaa!" kaikui kaikkialta tuosta loistavasta piiristä, joka oitis riensi aarretta katsomaan.
"Te teette heidät aivan hulluiksi, herra Sydney", sanoi rouva van Arsdel. "Croquet-peli on jo itsessänsä niin elähyttävä, että usein innostumme liiaksikin."
"Ah, äiti, teidän pitäisi nähdä rouva van Duzen'in ja Maria-tädin pelaavan; silloinpa näkisitte oikean mieltäylentävän pelin!" huudahti Eva nauraen. "Se on erittäin hauskaa nähdä! He ovat varsin kohteliaita ja varovat, ett'eivät turmelisi toistensa peliä; ja kuitenkin tiedämme kaikki, että croquet on mitä itsekkäimpiä peliä."