"Minua ei laisinkaan kummastuttaisi, jos Sydney kääntyisi Sofie Elmore'n puoleen, joka silminnähtävästi on ihastunut häneen! Miehet rupeavat usein kosimaan toista, harmissaan, että ovat tulleet hyljätyiksi."
"Aivan totta", vastasi Maria-täti; "en minäkään ihmettelisi, jos Sydney mielistyisi Sofie'en, samoin kuin Mac Gerald Blanche Sinclair'iin, kun Edith Enderly oli niin epävakainen häntä kohtaan. Hän ei olisi milloinkaan ajatellutkaan Blanche'ia, ell'ei Edith olisi hyljännyt häntä. Edith oli sittemmin kyllä harmissaan, mutta katumus oli silloin liian myöhäinen."
"Ei huolista tiedetä mitään ennen, kuin tyttäret ovat joutuneet naima-ikään", virkki rouva van Arsdel.
"Se on oma vikasi", muistutti Maria-täti; "sinä olet ollut liian hellä heille. Minä puolestani", jatkoi hän, "suostun ranskalaisten tapaan yhdistää avio-liittoja. Avioliiton ei pitäisi riippuman nuorten tyttöjen omasta kokemattomasta vaalista. Vanhempain pitäisi sada päättää heidän puolesta ja panna asian toimeen ilman mitään vastustamista tyttöjen puolelta. Luonnollisesti voivat ijäkkäämmät ja kokeneemmat henkilöt paremmin, kuin tyttö itse, valvoa hänen naimis-etujansa. Meidän amerikalaisilla tytöillä on liian paljon vapautta, ja jos minulla olisi tyttäriä, kasvattaisin minä ne niin, ett'ei heidän koskaan tekisi mielensä vastustaa minun tahtoani".
"Niin sinä aina puhut, Maria", sanoi rouva van Arsdel, "ja helppoa onkin sinun sanoa, kuinka sinä menettelisit tyttäriesi kanssa, kun ei sinulla sellaisia ole, mutta minun kanssani on toisin laita. Toivoisinpa todella, että sinulla olisi Ida ja Eva hoitosi alla."
"Niin, siinä tapauksessa", huudahti Maria-täti, "olisivat he jo aikoja sitte naituina. Tuollainen järjettömyys, jota sinä heissä suvaitset, ei silloin olisi tullut kysymykseen. Minä olisin polkenut jalkaani permantoon ja sanonut: minä en tahdo tietää mitään tuosta, ja minun tyttärieni olisi ollut totteleminen. Sinä annat heidän tehdä kanssasi, mitä tahtovat."
"Sinä luotat aina itseesi liian paljon, Maria, ja moitit minua kaikesta, mikä tapahtuu. Ah, jospa Jumala olisi suonut sinulle lapsia, niin tietäisit, mikä vaiva heistä on! Lapsettomat henkilöt ovat aina tyytyväisiä itseensä ja moittivat alati niitä, joilla on lapsia. Jospa sinulla olisi lapsi-parvi ympärilläsi, saisit kyllä kovat kokea."
"Jatka sinä vaan tällä tavalla, Elli-kulta, niin saat koko joukon vanhoja piikoja niskoillesi", sanoi Maria-täti. "Idasta meillä ei ole enää mitään toivoa, eikä piakkoin Evastakaan. Tytöt, jotka ovat liian itsepintaisia ja haaveksivia ja jotka eivät tiedä mitä tahtovat, jäävät varmaan naimattomiksi. Elli Gelliflower'illa ja Jane Seabright'illa esimerkiksi olisi nyt oma koto, hevosia ja vaunuja, jos he olisivat suostuneet heille tehtyihin naimis-tarjomuksiin."
"Mutta muistathan, että Jane kadotti sulhasensa."
"Niin, hän kuoli muistaakseni, vai kuinka? Jane ei siis voinut päästä naimisiin hänen kanssansa, mutta eihän se voinut estää häntä menemästä naimisiin toisen kanssa. John Smithson tahtoi tehdä hänet Newyork'in melkein rikkaimmaksi rouvaksi, ja hänellä olisi ollut omat hevoset ja vaunut, aivan kuten nykyisellä rouva Smithson'illa on. Mutta kaikki tämä on seuraus tuosta narrimaisesta mielentilasta, jota sanotaan rakkaudeksi. Minä vakuutan sinulle, että tytöt voivat mieltyä keneen he tahtovat, ja jos minulla olisi tytär, mielistyisi hän siihen, kuin minä tahtoisin."