"Onko sama äiti, rakastanko häntä tahi enkö?"
"Eva kulta, täytyyhän sinun rakastaa miestäsi; sillä täytyyhän sitä miestä rakastaa, joka meille antaa arvoa ja rikkautta, kaikkia mitä vaan haluamme."
"Aivan oikein äitini; ja nyt kun meillä on mies, joka pitää huolta meistä, ja antaa meille kaikki mitä tarvitsemme, niin enhän tarvitse muuta miestä. Isäni kyllä elättää minut, senpätähden, kun menen naimisiin, tahdon itselleni sellaisen miehen, joka minua miellyttää. Minulla on jo kyllin rannerenkaita, kalliita-kiviä ja sormuksia, kaikkia mitä vaan voin toivoa, ja jos tahtoisin vielä enemmän, niin ei minun tarvitse muuta kuin hyväillä isääni, kunnes hän antaa niitä. Hyvä isäni antaa aina, mitä vaan tarvitsen; senpätähden en ymmärrä mitä minä tarvitsen herra Sydney'ltä."
"Pieni Evaseni, minun täytyy puhua pari vakavaa sanaa kanssasi. Siinä olet jo niin vanha ett'ei minun tarvitse puhella kanssasi niinkuin lapsen kanssa. Seikka on se, ett'ei löydy mitään niin epävakaista täällä maailmassa kuin meidän elämämme. Isääsi pidetään paljon rikkaampana kuin hän onkaan, ja meidän täytyy ylläpitää tätä luuloa, sillä se on eduksi hänen asioillensa. Mutta näinä parina, kolmena viimeisenä vuonna on hänellä ollut suuria tappioita ja usein olen minä nähnyt hänen niin syvästi murheellisena menekkien tähden, että iloni elämästämme on sangen vähäinen. Tätä naimistasi olemme aina toivoneet ja olemme olleet vakuutetut, että siitä vihdoin jotakin tulisi, sillä jos sinä pääset noin rikkaan miehen vaimoksi, auttaisi se hyvin paljon isäsi asioita. Herra Sydney on jalo mies ja hänen rikkautensa antaisivat isällesi erittäin suuren luottamuksen asioitsemis-maailmassa. Ja sitäpaitsi, ajatteles lapseni minlaisen asunnon saisit. Eipä löydy koko maassa sellaista kartanoa kuin hänen Clairmont'issa on. Näithän sen eilen. Voitko enempää toivoa? Ja sitte hänen kaunis huvilinnansa Newport'issa! Siellä voisit oleskella suvella ja kutsua kaikki sisaresi luoksesi. Hänellä on sitäpaitsi erinomainen maku ajo-kaluin, huonekaluin ja muiden sellaisten valitsemisessa. Ja, niinkuin ennen olen sanonut — hän on hyvä mies."
"Mutta, rakas äiti, ei se sittekään käy päinsä, vaikka hänellä olisikin koko itä ja länsi-Intia. Kaikella tällä ei hän voi ostaa pientä Evaasi. Sanopas, arvoisa äitini, oliko isäni rikas, kun menit naimisiin hänen kanssansa? — minä tarkoitan silloin, kun rakastuit häneen?"
"Hm, eipä juuri paljon, mutta sanottiin, että hän on mies, joka voipi päästä vielä kerran korkeallekin maailmassa."
"Mutta silloin et, äiti, asunut tällaisessa kartanossa, kuin nyt. Sinä aloit alusta ja autoit häntä minkä jaksoit, etkö tehnyt niin?"
"Niin lapseni, me aloimme aivan vähällä ja ensi vuosina olimme hyvin vähissä varoissa. Minä tein ankarasti työtä ja tiedän sentähden mitä työnteko on, senpätähden tahtoisin, ett'ei sinun tarvitsisi kokea samaa."
"Mutta jos minä saisin tehdä työtä, niin ehkä tulisin sinun kaltaiseksesi, äiti. Mutta, totta puhuen, jos isäni varat ovat vähässä, miksi me elämme näin ylellisesti? Miks'emme elä säästävämmin? Minä puolestani suostuisin siihen hyvin mielelläni."
"Ah, rakas lapseni, se ei käy laatuun! Me emme saa muuttaa elämätämme; sillä jos kerran ruvettaisiin epäilemään isäsi varallisuudesta, karkaisivat kaikki velkojat isääsi kiini. Meidän täytyy siis elää samoin kuin tähänkin asti, meidän täytyy levittää kaikki purjeet, muutoin voisi huhuja levitä, jotka vahingoitsisivat isäsi arvoa asioitsemis-maailmassa ja estäisi häntä saamasta rahoja toimiinsa. Hän on nyt suurissa asioissa, jotka, jos ne onnistuvat, tuottavat miljonia."