"Ja jos hän häviää, kadotamme miljonia — eikö niin?" kysyi Eva.
"Niin teemme, Evaseni, ja, niinkuin jo olen sanonut, me rikkaat, me elämme hyvin liukkailla perustuksilla, senpätähden tahtoisin nähdä tyttäreni vakavalla asemalla."
"Arvaas äiti, mitä ajattelen? Ajattelen, että koska rikkaudelle pian kasvaa siivet, joilla se lentää matkoihinsa, miksi aina haluamme mennä naimisiin miehen kanssa, jonka ainoa hyvä ominaisuus on, että hän on rikas? Se on ainoa etuus, joka tällä hetkellä tekee herra Sydneyn paremmaksi kuin herra Henderson ja moni muu kunnon mies tuttaviemme joukossa on. Jos minä nyt menisin naimisiin herra Sydney'n kanssa, jota minä, totta sanoakseni, en vähintäkään voi lempiä, vaan joka päin vastoin on mielestäni varsin ikävä, ja jonakuna päivänä hänen pankkinsa lakkauttaisi liikkeensä, hänen rautatiensä purettaisiin, hänen kaunis huvi-linnansa Newport'issa myytäisiin ja minun täytyisi asua yhdessä hänen kanssansa vähäpätöisessä asunnossa ja pienillä varoilla, miten silloin kävisi? Niin, silloin toivoisin, että olisin valinnut seura-kumppalikseni elämän läpi jonkun hauskemman, miellyttävämmän miehen, sillä hänen kanssansa en voisi keskustella mistään joka minua huvittaa. Huomaat siis, rakas äiti, että me, koska emme tiedä milloin onnen pyörä kääntyy, pian voimme joutua sellaiseen tilaan, ett'ei meillä ole muuta jäljellä, kuin mies itse. Senpätähden, niin minusta kumminkin näyttää, pitäisi meidän suurella varovaisuudella valita puolisomme. Miehemme täytyy olla sellainen, että voimme elää onnellisena, vaikka menettäisimmekin kaiken muun, ja kun minä kerran menen naimisiin, äiti, valitsen sellaisen miehen joka minulle on kaikki kaikessa."
"Se on kyllä hyvä, Eva, mutta mistä sinä löydät sellaisen miehen?"
"Ajatteles äiti, jos olisin löytänyt hänet jo!"
"Mitä tarkoitat lapseni?"
"Äiti, minä olen löytänyt miehen, jota rakastan ja joka rakastaa minua, ja me olemme jo kihloissakin."
"Eva lapseni! Tuota en olisi odottanut sinulta. Miks'et ole virkkanut tuosta ennen minulle sanaakaan?"
"Siksi, että vasta tänä iltana sain tietää, että hän rakastaa minua ja tahtoo minut vaimoksensa."
"Ja uskallanko kysyä, ken tuo onnellinen on?" kysyi rouva van Arsdel, vähän pistelevästi.