"Mutta tarkoitetaanko sillä, että hänen joka tapauksessa kun mies ja vaimo ovat eri mieltä, täytyy mukautua miehensä mielen mukaan?"
"Jos hän on tehnyt niin tyhmästi, että hän on antanut tuollaisen lupauksen miehelle, jolla ei ole järkeä eikä kunniantuntoa ja joka vaatii että hänen tahtonsa on vallitseva kaikessa, niin en voi ymmärtää muuta, kuin että hänen on totteleminen."
"Mutta sellaisien henkilöiden välillä kuin sinä ja minä olemme, Harry?"
"Meidän kaltaisten henkilöiden välillä, armahani, ei tuolla sanalla, minun ymmärtääkseni ole vähintäkään arvoa. Totteleminen ei voi tulla kysymykseen muualla kuin siellä, jossa käsketään, ja mitä siihen tulee, että minä käskisin sinua, niin voisin yhtähyvin käskeä aurinkoa ja kuuta."
"Mutta, tiedäthän Harry, että me emme aina voi ajatella aivan samoin jokaisessa eri asiassa."
"Silloin keskustelemme asiasta, ja se, joka esittää parhaat syyt puolustukseksensa, vallitkoon. Olkaamme niinkuin kaksi hyvää ystävää, jotka kokevat edistää jotakin pyrintöä; tutkikaamme asiaa joka kannalta, siten saapi väliin toinen, väliin taas toinen asian oman mielensä mukaan."
"Mutta, Harry, tämä ei ole aivan selvänä minulle. Miksi raamatussa seisoo, että vaimon aina tulee totella? Perhe-asioissa tietää vaimo enin, hän voipi siis arvostella kutakin perhettä koskevaa asiaa paremmin, kuin mies."
"Tämä määräys on, minusta nähden, yksi noista laajoista määräyksistä, jotka ovat selvän järjen avulla tulkittavat. Alhaisemmissa kansan-luokissa, jossa raaka voima on vallan päällä, on vaimo aivan kokonansa miehensä alamainen, ja ainoastaan kuuliaisuudella ja nöyryydellä saattaa hän ylläpitää rauhan kodissaan. Mutta ihmiskunnan korkeimmissa piireissä, joissa mies ja vaimo ovat toistensa uskollisia seurakumppalia ja vertaisia, siellä ei tuo käsky vaikuta mitään pahaa, sillä ei mies koskaan tahdo käyttää sitä hyväksensä, yhtävähän kuin ruumiillista voimaansa."
"Nyt ymmärrän", virkki Eva, "tämä käsky on samaa laatua kuin se, joka käskee lasten tottelemaan vanhempiansa. Kun lapset ovat kasvaneet suuriksi, joutuneet naimisiin ja saaneet omat kodit, silloin ei vanhemmat enää muistakaan koko käskyä."
"Aivan niin, ystäväni", vastasin minä; "sinä ja minä olemme kristillisen kirkon täysikasvuisia lapsia, ja käsky totella on tuo vanha kuori, jonka sisällä lemmen kukka kasvoi, mutta kun tämä on puhjennut, kun täydellisyys on astunut esiin, katoaa se, mikä on vaillinaista."