"Siispä, Harry, saan minä vapaasti lausua ajatukseni, ja ehkäpä joskus saan karkoittaa pallosi kentän ulkopuolelle, niinkuin kerran croquet-pelissä tein, muistathan?"
"Se on varma. Käytöksesi tuossa pelissä, kaunis Evaseni, muistutti hyvin paljon perheen-emännän ankaruudesta; ja kun huomasin millä innolla sinä ahdistit palloani aloin jo toivoa, ett'et ole aivan huoletoin minusta."
"Täytyy tunnustaa, että oli erittäin hauskaa ahdistaa sinun palloasi — mutta tuosta muistuu mieleni suuri uutinen, jota en vielä ole kertonut. Sofie ja Sydney ovat jo kihloissa! Sofie tuli tänään edellä puolen päivää luokseni ja toi minulle tämän soman ametistiristin lahjaksi. Hän on oikein hurjasti rakastunut Sydney'hin ja Sydney on niin ihastunut, että hän vakuuttaa, ett'ei hän koskaan ennen ole rakastanut ketään muuta, kuin Sofie'ta."
"Tuo tuuli-kela! Mitä hän ajattelee?" kysyin minä.
"Niin, hän on kertonut Sofie'lle, että tuo pieni noita Eva van Arsdel oli niin lumonnut hänet, että todella luuli rakastavansa häntä, mutta että tuo noita ei toki voinut saada hereille niitä syviä rakkauden tunteita, joita hän nyt tunsi Sofie'ta kohtaan."
"No, kun loppu on hyvä, on kaikki hyvin", sanoin minä.
"Ja näyttääkseen, ett'ei hän vihaa minua, on hän lahjoittanut minulle hää-lahjaksi vieras-huone koristeita, pöytä-kellon, kukka-vaasia, kynttilänjalkoja ja paljon muuta. Eikö se ole oivallista?"
"Varsin oivallista!" vastasin minä. "Varmaankin ne suuresti kaunistavat huoneitamme! Eipä todella ole niin aivan paha, että löytyy hyljätyltä kosijoita."
"Ei suinkaan; mutta nyt minun täytyy näyttää sinulle Bolton'in lahja, jonka sain tänä iltana."
Näin sanoen talutti Eva minua kauniiden hyllyjen eteen, joilla seisoi Longfellow'in, Whittier'in, Lowell'in, Holmes'in ja Hawthorn'in kaikki teokset, nidottuina kauniisiin kansiin.