Vaimoni vaatteet.
Lukija älköön luulko, että vaimoni unohti ottaa sopivia pukuja mukaansa matkallemme, vaikk'emme matkustaneetkaan Saratogaan tahi Niagaralle. Niin vähiä vaativa kuin nuori puolisoni olikin, oli hänellä toki täysi varustus vuori-matkallemme.
Michelet'in opetuksien mukaan pidin avio-miehen velvollisuutena olla vaimonsa kamari-piikana. Minä laitoin hänen vaatteensa matka-arkkuihimme ja otin ne jällensä ylös niistä. Nöyränä ja suurella kunnioituksella pitelin minä kaikkia näitä omituisia, kummallisia vaatteuksia, joista moni näytti silmissäni selittämättömästi lumotulta.
Tuntuipa oikein kauhealta, kun joku aika sitte luin erään kirjoituksen, jonka muuan hyvin etevä nainen oli kirjoittanut tuon jumalaisen suvun pukujen muuttamisesta.
Löytyy todella niitä, jotka tahtoisivat muuttaa naisien puvut yhtä jokapäiväisiksi ja prosaisiksi kuin meidän, tomun kömpelöin poikain on. Minulle oli toki vaimoni puku joka päivä uusi runo, ja kun minä näin hänen kantavan näitä eri pukuja, sai moni ajatus, joka oli aivoissani piileillyt, äkkiä siivet, aivan samoin kuin hyönteinen levittää hieno-verkkoiset siipensä kovan kuoren alta. Kun Venedig'in maalaus-kokouksissa katselin Paulo Verones'en ja Titian'in maalauksia, nureksin minä aina nykyajan tapaa, joka lähettää miehen ulos elämän merelle, niinkuin mustan venheen, joka on pakoitettu aina kantamaan samaa väriä. Kaikki nämät sametti-puvut, taivaan-kaaren eri väreissä, nämät oivalliset pitsit, nämät kalliit helmet, joita miehet muinoin saivat käyttää pukuinansa, ovat aivan kadonneita, meidän miehien puvuissa ei nyt enää löydy mitään runoutta. Räätäli tekee vaatteemme kaikki toisensa näköisiksi. Vaimoillamme olemme toki vielä tilaisuudessa ihaella tuota vaatteiden vaihettelevaisuutta. Minä mielelläni yhdyn siihen väitteesen, että miehien ihmetys herättää naisissa halun pukeutua komeasti. Se on totta — sen tunnustan kyynel-silmin — että se vilkas mielen-kuvittelu ja runous, joka ilmaantuu naisen puvussa, lumoaa ja miellyttää meitä.
Naisen silmissä ei toisen naisen puku ole yhtä viehättävä, yhtä hurmaava kuin miehien silmissä.
Vaimoni johdon alla opin minä miten nuot utu-pilven kaltaiset vaatteukset ovat käännettävät ja levitettävät, vaikka kyllä monesti sain nuhteitakin kömpelyydestäni. Hänellä oli suuri paljous kirjavia nauhoja, kimelteleviä helmi-koristeita, kolibri-linnun siipiä ja muita koristeita, joista hän otti milloin yhden milloin toisen, ja asetti ne väliin hiuksiinsa, väliin kaulallensa, väliin taas johonkin pukuunsa, ihmetyttävällä taidolla, ja seuraus tuosta oli, ett'ei hän koskaan kahtena päivänä ollut aivan samanlainen. Somasti ja miellyttävästi oli hän aina puettu; se ei maksanut paljon, mutta oli meille aina uutena ilon lähteenä. Hän oli hyvin tyytyväinen, kun minä ensin ihmettelin häntä ja sitte äitini, Polly-täti ja Jaakko-eno kääntelivät ja katselivat häntä joka sivulta, aivan kuin hän olisi ollut joku outo, etelämainen kukka. On vaadittu, että vaimon puvun pitäisi olla hyvin yksinkertaisen ja työn-tekoon soveltuvan; onpa vaadittu, että se olisi tehtävä aivan miehen puvun kaltaiseksi. Mutta jo itse luonto näkyy vaativan, että naisen puku on oleva erillainen kuin miehen, samoin kuin luoja on muodostanut hänen jäsenensä hienoimmiksi ja hänen hiuksensa soreammiksi kuin miehen. Naisen päämaali on korkeampi kuin työn-teko; nainen on luotu elämän sulostuttajaksi, sen lumottareksi, ja siinä on syy, jonka tähden naiset aina ovat huolellisempia pukunsa suhteen kuin miehet.
Epäilemättä ovat monet hurjuudet ja liiallisuudet seurauksena siitä, mutta sitä emme voi auttaa tavan poistamalla, vaan siten, että johdatamme sen paremmalle suunnalle.
Kauniin vaimoni soma puku herätti tässä pienessä seurassamme suurta huomiota, jota vastoin tuskin kukaan olisi häntä ihmetellyt Saratogassa tahi Newport'issa. Hän teki tämän pienen piirimme ihanaksi, melkein loistavaksi, ja ihmettelevät katseet seurasivat häntä kaikkialla.
Vaimollani oli syntyperäinen taipumus pukea itsensä miellyttävästi. Jos hän olisi elänyt Robinpoika Crusoe'n autiolla saarella, jossa hänellä ei olisi ollut muita katsojia, kuin papukaijoja ja marakattia, ja jossa hänellä ei olisi ollut muuta peiliä, kuin kirkas vesilammikko, olisi hän varmaankin pukenut itseänsä huolellisesti, ainoastaan kauneuden-tunteensa kiihoituksesta. Tällä kauneuden-tunteellansa muodosti hän pian äitini kodista pienen edenin.