Äidilläni kyllä myöskin oli taipuvaisuutta kaikkeen siistiin ja somaan, mutta hän oli köyhä papin vaimo, hänen siis täytyi luopua kaikesta koreudesta. Olipa hauskaa nähdä, kun nuot vanhat harmaa-hapsiset naiset, äitini ja tätini, istuivat matka-arkkujen päällä huoneessamme, kuin kaksi kyyhkyistä, sill'aikaa kun nuori vaimoni levitteli heidän eteensä kaikki koristuksensa; he haastelivat silloin niin innokkaasti, että olisi voinut luulla koreuksien olevan elämän pää-maalina.
Joka päivä olimme tilaisuudessa ihmetellä kuinka sopivasti vaimoni oli valinnut jonkun soman kukan pukuunsa. Hän rakasti suuresti kukkia, ja pian olivat kaikki äitini huoneet aivan kuin kasvi-tarhat.
Väliin näin nuoren vaimoni, puettuna puuvillahameesen ja valkoiseen esiliinaan, hääräävän suuressa, valoisassa kyökissä, jossa hän sai opetusta äidiltäni ja tädiltäni emännän-viran salaisuuksissa. Yhdessä neuvoin onnistui näille kolmelle naiselle, suurimmalla huolella ja juhlallisuudella loihtia esiin kummallisia, hyvän makuisia kakkuja ja sylttyjä, joiden valmistaminen oli perhe-salaisuus, joka kulki suvusta sukuun.
Vähitellen sai Evakin tuollaisen perhe-äidin juhlallisen vakavuuden; hänellä oli pitkiä kanssa-puheita äitini ja tätini kanssa kaikenmoisista talouden hoitoon kuuluvista asioista; he näyttivät hänelle kaikki ruoka- ja vaate-kaappien salaisuudet, ja eroittivat liina-vaatteista paraimpia esineitä, joita he lahjoittivat meidän uuteen kotiimme.
Ennenmuinoin olivat kaikki morsiamen liina-vaatteet hänen omia kehräämiänsä ja kutomiansa tahi myös hänen äitinsä tai jonkun muun naispuolisen sukulaisen valmistamia, joten jok'ainoaan lankaan niissä oli yhdistetty joku rakas muisto. Täytyy otaksua, että suloiset unet liikkuivat sen vuoteen ympärillä, jonka valmistamiseen niin moni rakas ja kunnioitettava käsi oli ottanut osaa. Äitini lahja nuorelle vaimolleni oli tuollainen aarre, jossa kullakin palasella on oma historiansa. Tämän silmiliinan oli tuo rakas Annie-täti kehrännyt ja kutonut, nuot tyynyn-päällysteet olivat äitini-äidin työtä. Ne olivat kulkeneet polvesta polveen, ja kun me ne saimme, lehahti niistä vanha satu meitä vastaan, ja me pitelimme niitä kunnioituksella, juuri kuin ne olisivat olleet pyhien jätteitä.
Sitte seurasivat perhe-kirjat, joissa oli sääntöjä ruo'an laittamisessa ja muissa talouden asioissa, joilla myöskin oli oma runollisuutensa. Minä puolestani katselin aina hellyydellä noita kellastuneita vanhoja kirjoja, joihin äitimme ja äiteimme äidit ovat kirjoittaneet kokeistansa, miten elämä on tehtävä mukavaksi ja terveelliseksi. Näiden kirjojen lukeminen herätti sentähden aina muistoja vanhasta koti-elämästä. Tämän arvokkaan, rakkaan kirjan lahjoitti äitini nyt Evalle, joka oitis päätti saman mallin mukaan valmistaa uuden, omista kokeistansa.
Seurauksena kaikesta tästä oli se, että Eva, kun palasimme täältä, luuli olevansa täydellisesti koti-elämän salaisuuksien perillä. Minua kohteli hän aina vähän ylpeästi, kun noista asioista tuli puhe, ja todisti aina, että miehet eivät noista asioista ymmärrä mitään. Eva oli tavallansa aivan kuin äiti minulle.
Äitini ja tätini olivat vakuutetut, että hän hyvin menestyisi uudessa valtakunnassaan. Vaikka hän olikin kaupungin tyttö ja rikkauden ja ylellisyyden hennoiteltu lapsi, huomasivat äitini ja tätini, luonnollisesti, hänessä suurta taitoa talouden hoitamiseen ja kodin sulostuttamiseen. Eva oikein kiihkoisesti halusi päästä Newyorkiin saadaksensa siellä perustaa oman valtakuntansa.
KUUDESVIIDETTÄ LUKU.
Kirjeitä Newyorkista.