Tähän aikaan saapui Jim'iltä muuan kirje, joka antaa hyvin selvän kuvauksen hänestä. Sen sisältö oli seuraava:
Rakas veliseni!
Minun pääni kuhisee kuin mehiläispesä. Voi kuinka paljon olen saanut toimeen sitte kun sinä lähdit täältä! Van Arsdel'in perhe on nyt aivan valmis lähtemään matkalle, ja minä olen luonnollisesti auttanut heitä niin paljon kuin olen voinut. Olen ollut tuon jumaloittavan Alice'n juoksupoikana ja palvelijana. Tuo tyttö on kallis helmi! Enpä ole koskaan pitänyt hänestä niin paljon kuin nyt — hän on todella oikein oivallinen. Hän käsittää kaikki asiat ja suhteet niin hiton järkevästi ja säntilleen. Minä oikein kunnioitan häntä — saat olla vakuutettu siitä, ett'ei tässä puheessani ole vähintäkään ilvettä, se on pelkkää totuutta joka sana. He lähtevät kaikki herra van Arsdel'in isän luo kesää viettämään, ja ensi syksynä toivotaan, että herra van Arsdel saapi pienen viran, jonka tuloilla perhe voipi tulla toimeen. Syksyllä vuokraavat he täällä pienen talon itsellensä, ja luulenpa, että he tulevat elämään sangen onnellisina; mutta ajatteles mikä muutos tämä kaikessa tapauksessa on Alice'lle!
Niin, olinpa unhoittaa, nyt minun täytyy kertoa Sinulle, että hiisi taas on ollut liikkeellä. Kun eilen istuin ja kirjoitin niin uutterasti, kuin olisi henkeni ollut kysymyksessä, purjehti arvoisa ystävämme Dacia huoneeseni, kukon-höyhenet hatussa, juhlallisena ja majesteetillisena, kuin tavallisesti. Hän oli taaskin rahoja hankkimassa; mutta tällä kertaa vaati hän minua tilaamaan hänen uutta kirjaansa. Hän ilmoitti, että tämän kirjan tarkoituksena on yhteiskunnan uudestaan synnyttäminen, ja vaati siitä ainoastaan viisi dollaria. Kirjan nimi on:
Yleinen empyreal-harmoniadi joka selvittää ijankaikkisuuden Dual-Triplicat-Conglomerationia.
Katsos, siinä on kirja sinulle!
Dacia oli erittäin miellyttävällä tuulella, vapaa ja ujotoin kuin tavallisesti. Hän ilmoitti minulle, että tuo tuhat-vuotinen valtakunta jo oli lähestymässä, ja huvitti minua kertomalla, miten hän ja hänen vertaisensa aikoivat hallita sitte, kun tuo autuuden aika joutuu.
Nykyään, sanoi hän, ovat nuot omistavaiset asemasanat kaikkein harmittavimmat; hän ja hänen vertaisensa aikovat kokonansa hävittää ne. Tästä-lähin ei pidä enää löytymän mitään sinun tahi minun. Kunkin pitää oitis saada, mitä hän tahtoo, sitä ei kenkään saa estää. Avio-liitto on vanha, kulunut laitos, jäte entisistä sivistymättömistä ajoista. Vast'edes ei pidä löytymän mitään minun, miehien, vaimojen eikä lapsienkaan joukossa. Valtion tulee kasvattaa kaikkia lapsia, aivan samoin kuin nauriita kasvatetaan suurissa kasvihuoneissa, ja ne ovat olevat kaikkien yhteisenä omaisuutena. Rakkaus, niin vakuutti hän, on silloin oleva vapaa kuin ilma, ja kukin saa seurata omaa tahtoansa — oikeus, jonka hän nyt jo sanoi anastaneensa. "Jos näen miehen, joka minua miellyttää", lisäsi hän, "en minä ai'o kysyä papilta enkä muilta lupaa, saanko minä ottaa hänet, tahi en." Tämän hän lausui niin rohkealla katsannolla, että minä melkein vapisin, mutta hän rauhoitti minua sanoilla: "Älä pelkää, sinuun en ole luonut silmiäni. Sinusta en huoli, et sinä kelpaa minulle. Sinulta en tahdo muuta kuin rahaa", ja sitte hän jällensä puheli raha-asioistaan.
Jok'ainoan sanan tässä kirjassa, niin vakuutti hän, on henki kehoittanut häntä kirjoittamaan, kun se tuli hänen päällensä. Kirjan tekijöinä ilmoitti hän Sokrateen, Pauluksen, Ching-Ling'in ja Jim Crow'in olleen, niin että olemme siinä tilaisuudessa verrata eri kirjailijain kykyä eri aikoina. Hän luki minulle kappaleita teoksestaan, joista minä tulin siihen vakuutukseen, että on parasta elää niin kauan kuin mahdollista, jos me tuollaisia kirjoittelemme kuolemamme jälkeen.
Oli todellakin hauskaa kuunnella hänen puhettansa, sillä siinä ei ollut päätä eikä perää. Mutta kun uudestaan nousi kysymys kirjan tilaamisesta ja rahojen hellittämisestä, kävin minäkin jäykemmäksi. Minä sanoin Dacia'lle, että minä olen aivan samasta mielestä kuin hän, mitä noihin omistaviin asema-sanoihin tulee, ja ko'in selvittää, että seurauksena siitä oli se, ett'ei hänellä ole suurempaa oikeutta kirjaan kuin minullakaan, sillä onhan jokaisella ihmisellä yhtäsuuri oikeus totuuteen. Siispä, jos tuossa kirjassa löytyisi jotakin totta, oli se minun yhtä hyvin kuin hänen, ja kun minä tarvitsin viisikon paremmin kuin hän, ehdoittelin, että hän ostaisi kirjan minulta. Hän ei ollut aivan samasta mielestä ja me jouduimme sentähden riitaan, jossa hän antoi suuren paljouden kohteliaita loukkauksia ja solvauksia sadella vasten silmiäni; tämä ei kuitenkaan estänyt minua kiireimmän kautta rientämästä ulos ja kohteliaasti pyytämästä, että hän hyväntahtoisesti sulkisi oven, kun hän on kyllin saarnannut, ja päättänyt lähteä pois.