Niinkuin yksityisillä ihmisillä, on taloillakin oma, erityinen muotonsa. Niinpä on yksinkertaisia taloja, miellyttäviä taloja, synkkiä ja lumoavia taloja, juuri niinkuin ihmisiäkin. On taloja, joiden akkunat näyttävät juurikuin haukoittelevan ikävästä ja onpa taas toisia, jotka kolkolla näöllään peloittavat ja karkoittavat meitä kauhulla pois luotansa; onpa myös sellaisiakin taloja, joiden akkunat ja ovet tuntuvat aukeavan niin sanoakseni ystävällisesti ja vieraanvaraisesti, ja jotka juurikuin levittävät kätensä meitä vastaan, ystävällisesti syleilläksensä ja sisään pyytääksensä meitä.
Kun vaimoni ja minä panimme avaimen lukon reikään, aukaisimme portin ja astuimme taloon, joka nyt kivi-jalasta katon-rajaan asti oli meidän omamme, sanoimme heti toisillemme: oi kuinka tämä on miellyttävä! Se oli rakennettu vanhaan tapaan, jolloin vankat seinät ja laajat, pieniruutuiset akkunat olivat tavallisia; mutta kaikki näytti kotoiselta, mukavalta. Salissa oli vanha uuni, yltäympärinsä muurattu omituisilla hollantilaisilla kivillä. Fergus'in perhe oli teettänyt taloon sekä vesi- että kaasu-putkia; mutta uunit olivat useammissa huoneissa vielä entisellään.
Nuot suuret, valoisat akkunat, jotka olivat S:t John'in puistoon päin, tekivät huoneet hauskoiksi ja valoisiksi, ja akkunan ulkopuolella seisovan lehmuksen lehdet, jotka kimaltelivat syys-auringon valossa, heittivät varjonsa huoneisin, muistutellen siten meille, jotka olimme juuri palanneet maalta, maa-elämän ihanuutta. Olipa tuo oikein viehättävää!
Huoneet olivat hyvin mataloita, tuskin yhdeksän jalkaa korkeita. — Huoneista puhuessani tahdon sanoa, että minun luullakseni on se juuri tuo omituisuus englantilaisessa ja hollantilaisessa rakennustavassa, joka tekee huoneet niin kotoisiksi, niin miellyttäviksi. Matalat huoneet pysyvät paremmin lämpöisinä, ja tuo seikka on erinomaisen tärkeä meidän ilman-alassa, jossa valkea palaa uunissa kokonaista yhdeksän kuukautta vuodessa. Yleensä olen huomannut, että huoneen viehätysvoima vähenee samassa suhteessa, kuin sen korkeus enenee, ja kaksi- tahi viisitoista jalkaa korkeat huoneet saattavat olla hyvinkin kauniita ja komeita, mutta eivät koskaan tunnu kodikkailta. Niiltä puuttuu tuo vetovoima, joka löytyy mataloilla huoneilla, jotka juurikuin kutsuvat meitä äidilliseen syliinsä.
Minun vaimoni juoksi oitis vallattomasti koko uuden valtakuntansa läpi, katsoi tuota, katsoi tätä, tarkasteli, mittaeli ja selitteli hyvin innokkaasti millä lailla hän järjestää tuon ja millä tavalla tämän. Vaimoni oli todellakin kuningatar valtakunnassansa; hänen jalkansa polki tuttua, omaa maata, ja hänellä oli oikea taiteilijan silmä näkemään miten somaa tuosta kaikesta voisi tulla.
Tuleepa minun tässä huomauttaa, ett'ei se minusta ole aivan yhdentekevää, missä kylkeni lepää, missä asun ja miten asun. En tahdo kieltää, että me sangen mielellämme olisimme asettuneet vaikka heti asumaan johonkin palatsiin, jonka akkunat olisivat Newyorkin Central Park'iin päin ja jossa olisimme olleet ympäröittyinä mitä hienoimmilla huonekaluilla. Kaikki se olisi kyliäkin ollut mielemme mukaista, mutta kun emme me voineet niitä saada, niin olipa meille yhtäsuuri ilo nähdä, miten me voimme tulla toimeen ilman kaikkia näitä rikkauksiakin.
Luulenpa varmaan, että tuollaiset pienet keksinnöt ja sinne tänne laskemiset ja aprikoimiset, joita pienet tulot vaativat meitä tekemään, tuottavan meille paljon mielihyvää, jota ne eivät tunne, jotka helposti voivat kaikkia näitä saada. Jospa esimerkiksi noilla pikku lintusilla, jotka pesiivät ikkunan edessä kasvavaan lehmukseen, olisi alusta alkaen ollut valmis, muurattu, sisustettu ja kaikilla tarve-aineilla varustettu pesä, eikä niiden olisi tarvinnut tehdä muuta, kuin astua siihen asumaan, niin kuinka paljon lentämistä ja puuhaa, kuinka paljon viserrystä ja piiperrystä eikö muuttopäivänä kaivattaisi!
Aamun vietimme oikein hauskasti, vaikk'emme tehneetkään mitään muuta, kuin käyskentelimme huoneesta huoneesen, tuumiskellen miten ne varustaisimme ja järjestäisimme, ja aikaväliin kehuimme toinen toisillemme, minkä hyvän kaupan olimme tehneet. Tuolla oli kaunis näkö-ala, tuolla pieni puisto, joka oli ainakin suurta nenäliinaa suurempi ja johon herra Fergus oli kylvänyt ruusuja ja geraniumeja kylläksi yhtä kukkakimppua varten päivässä; tässä oli viiniköynnös, jonkun vanhan tädin istuttama, josta Jack Fergus oli laittanut jotakin lehtimajan tapaista, ja jolla oli purppuran punaisia rypäleitä. Me söimme niistä ja tuntuipa siltä, kuin olisimme olleet Aatami ja Eva paratiisissa. Mitä siitä, josko meidän pieni edenimme olikin vähäpätöisessä kaupungin-osassa ja josko, niinkuin Maria-täti sanoi, ei ollut yhtään elävää ihmistä monen peninkulman matkalla? Olihan tuo kuitenkin meidän kaunis yrtti-tarhamme, jonka Herra Jumala oli istuttanut itäänpäin edenistä. Sen ostaminen, se on kyllä totta, vei koko vaimoni pienen omaisuuden, ja saattoipa meidät päällepäätteeksi vielä velkaankin — mutta me lohdutimme itseämme sillä, että olihan tämä yhtähyvin helpoin vuokraus-laatu Newyorkissa; "sillä näetsen", sanoi vaimoni minulle hyvin opettavasti, "isä sanoo meidän panneen rahat hyvään talteen, sillä kartanon hinta kyllä kohoaa, niin että me, jos myymme sen, saamme siitä paljon enemmän kuin itse maksoimmekaan."
"Äkkiä sinusta tulee tarkkasilmäinen, pieni asioitsija!" sanoin minä, ihmetellen vaimoni älyä raha-asioissa.
"Sepä minä olenkin nyt jo, ja kuulepas, Harry ystäväni, älkäämme kuluttako rahoja huonekaluihin, ennenkuin olen näyttänyt sinulle, mitä minä puolestani voin saada toimeen. Minä tiedän keinon, millä lailla huone vähillä menekillä saadaan soman näköiseksi. Esimerkiksi tämä pieni huone täällä; siihen ostan huonekalut yhdeksällä tahi kymmenellä dollarilla."