Vaimoni oli muuan noita vilkkaita, ahkeroita ja uutteroita naisia, jotka aina hämmästyttävät sekä itsiään että ystäviään; ja joka päivä kun väsyneenä ja uupuneena töistäni palasin kotiin, mietin jo matkalla itsekseni, mitä hänellä taas olisi minulle kerrottavana, kun saavuin kotiin, ja tavallisesti kiiruhtikin hän vastaani ja kertoi ihastuksella mitä hän oli tehnyt, muuttanut ja järjestänyt.
"No", kysyin minä, "mikä suuri keksintö se nyt on?"
"Kuules vaan; muuan näistä naapuri-taloista, joka tähän asti on ollut aivan kuollut silmissäni, on nyt käynyt eläväksi, sillä minä olen saanut tuttavan siinä."
Minä tiesin jo entuudestaan, että vaimoni oli niin seuramielinen, että hän, jos hän olisi ollut Robinpoika Crusoe'n autiolla saarella, olisi tekeynyt tuttavaksi apinain ja papukaijain kanssa mieluummin, kuin olisi ollut ilman kumppalia, jota hän voisi puhutella. Senpätähden en nyt hämmästynyt vähintäkään, oli vaan hauskaa nähdä, että vaimoni sai tuttavia naapuri-talossa.
"Ethän aikone ruveta seurustelemaan ihmisten kanssa, jotka asuvat näin kaukana hienon maailman keskuksesta?" kysyin piloillani.
"Ai'onpa kyllä; minä olen löytänyt aarteen aivan naapuri-talosta."
"Saanko olla niin utelias, että kysyn miten tuon löytösi teit?"
"Totta puhuen, Harry, niin olen aivan kykenemätöin teeskentelemään liikaa hienoutta, enkä ole koskaan voinut elää aivan tietämättömänä, mitä ihmisiä asuu naapuri-taloissa. Otaksupa, että äkkiä sairastuisimme, tahi että joku onnettomuus tapahtuisi meille, niin ei meillä olisi ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa saisimme puhella; oikeinpa kauhistuttaa kun ajattelen tuollaista. Sentähden olin utelias saamaan tietää, mitä ihmisiä asui naapuri-talossa. Minä menin makuu-huoneemme akkunan luo, josta näin heidän pihaansa ja pian huomasin, että heillä, asuipa siellä ken tahansa, oli pieni, soma kukka-tarha, jossa kasvoi krassia, geranioita, asteria ja muita kauniita kukkia. Tänä aamuna huomasin kukkatarhassa mitä somimman kyyhkyn, pienen kweekarivaimon, puettuna harmaaseen hameesen ja valkoiseen myssyyn. Minä mielistyin oitis häneen ja mietin vaan keinoa miten pääsisin hänen tuttavuuteensa."
"Sepä on juuri sinun tapaistasi", sanoin minä. — "No, varmaankin juoksit oitis alas ja lankesit hänen kaulallensa?"
"Enpä tehnyt aivan niin. Mutta meillä oli kaikki akkunat auki, huoneita tuulettaaksemme, ja nenä-liinani oli pöydällä akkunan vieressä. Äkkiä tempasi tuuli sen ulos akkunasta ja kiidätti sen tuonne alas kukkatarhaan. — 'Katsos', sanoin Alice'lle, 'tuopa on varmaankin onnettaren viittaus; minä riennän oitis sinne ja kysyn minne nenä-liinani joutui.' — Minä kiiruhdin siis hänen portillensa ja soitin portti-kelloa. Sillävälin luin portin päällä löytyvällä nimi-lipulla nimen Baxter. Ja kenen luulet avanneen portin minulle; se oli itse tuo pieni kyyhkyläinen, kauniina kuin ruusu, valkoisessa myssyssään ja harmaassa hameessaan. Tekeepä mieleni, Harry, valmistaa itselleni kweekarin-puku. Se somistaa varmaankin meitä enemmän, kuin kaikki koristukset."