"Armas Evaseni, sinä tiedät, että minä jo syntyni puolesta olen kansan-mielinen, mutta minua ilahuttaa, että sinä omantakeisesti olet muodostanut mielipiteesi. Ystäviesi mielestä olin jo tarpeeksi pahoin tehnyt, kun ryöstin sinulta rikkaan avioliiton ja palatsin Central Park'in läheisyydessä, sentähden en suinkaan päälliseksi tahtoisi viedä sinua muka 'sekanaiseen seuraan'; mutta minne sinä menet, sinne menen minäkin."
YHDESKUUDETTA LUKU.
Vaimoni ehdottelee pitojen pitämistä.
"Harry, ystäväni", sanoi vaimoni minulle suuruspöydässä, "nyt on kotimme järjestetty. Tosin puuttuu muutamia vähäpätöisiä kapineita, joita en vielä ole voinut saada, mutta meillä on sentään jotenkin siistiä, enkä minä hetkeäkään epäilisi näyttää sitä äidilleni, Maria-tädille tahi kenelle hyvänsä."
"Luuletko, että tuo viimemainittu arvoisa henkilö taipuisi käymään meitä tervehtimässä, kun meillä on ainoastaan halpa-arvoinen villamatto vierashuoneemme laattialla ja asumme kaupungin-osassa, jossa ainoastaan halpaa kansaa asuu?"
"Ihmis-parka!" sanoi Eva, "hän varmaankin lukee sen elämän koetuksien joukkoon ja hakee lohdutusta uskonnosta. Mutta, Harry, minä olen oikein ylpeä vierashuoneestamme! Meillä oli todellakin hyvä onni, saadessamme hää-lahjoiksi niin paljon kauniita koristeita, ja vaikk'ei meillä olekaan sitä, kuin rikkailla tavallisesti on, niin näyttää täällä sentäänkin hauskalta ja siistiltä."
"Oikein ihanalta", vastasin minä. "Kotimme on minulla aina mielessäni. Minä muistelen sitä joka päivä työssäni ja ikävöin aina takaisin, nähdäkseni sitä uudestaan ja ihastuakseni jostakin muutoksesta, jonka sinä tietämättäni olet valmistanut minulle. Tällä uralla onkin sinulla ollut loppumattomia triumfia, ja parahin kaikista on, että koko huone on niin sinun luonteesi mukainen!"
"Siinä tapauksessa ei minun sitte tarvitse olla laisinkaan mustasukkainen siitä, että se niin miellyttää sinua. Kuitenkin ehdoittelen minä, että me, ennenkuin kutsumme tänne äitini, Maria-tädin ja muut ystävämme, pidämme pienet hauskat tulijaiset meidän omalle, uskotulle piirillemme, joka ymmärtää arvostella meitä."
"Siihen suostun", vastasin minä. "Bolton, Jim, Alice, sinä ja minä syömme juhlallisen päivällisen yhdessä. Nuo ystävämme näyttävät kiinittävän yhtä paljon huomionsa tähän huoneesen, kuin jos se olisi heidän omansa."
"Minä tiedän sen", sanoi hän, "ja onpa oikein hauskaa nähdä Bolton'in isällistä huolenpitoa meidän keitto-arinastamme, mutta se keittääkin oivallisesti, ja minä olen varma siitä, että päivällinen tulee makeaksi. Kuules, minä ai'on paistaa kananpoikia tuolla uudella tavalla, jonka olen itse keksinyt."