"Onpa kyllä, mutta mitä sait tietää muista naapureistamme?"
"Hän sanoi, että tämän kadun varrella löytyy koko joukko siivoa väkeä. Minä en nyt taida kertoa kaikkia mitä hän jutteli, mutta muutamien kanssa on meidän koettaminen päästä tuttavuuteen. Tuossa syrjin vastapäätä kolmannessa kerrassa asuu köyhä ranskalainen, joka valtiollisista syistä pakeni tänne Newyorkiin ja toivoi täällä voivansa antaa opetusta kielessään, mutta hänellä ei ole kykyä päästä yleisön huomioon. Hänellä on pieni, hieno ja hellä vaimo sekä vähäinen lapsi, ja he ovat sangen köyhiä. Minä menen hänen kanssaan jonakuna päivänä heitä katsomaan. Minä luulen, että tuo pikku sievä Ruth — niin on minun kweekari-vaimoni nimi — oli lapsen syntyessä tuon rouva-raukan luona. Minua ihmetytti kuullessani, kuinka kaikki ihmiset tämän kadun varrella hänen mielestään ovat sävyisiä."
"Siihen on syynä se, että ihmis-rakkaus on hänen katsantotapansa perusteena."
"Ja kuules, Harry, tuo pieni, miellyttävä vaimo on yksi niistä, joita Maria-täti pitää halpa-arvoisina! Hän ei ole rikas, eikä ylhäinen, hän ei kuulu 'suureen maailmaan', mutta hän on niin lempeä, miellyttävä ja hieno, kuin joku voi olla. Tuo hänen yksinkertainen, suora tapansa on oikein viehättävä. Tunnemmepa itsemme paljon tutuimmiksi niiden kanssa, jotka koreilematta puhuttelevat meitä ristimä-nimellämme. Hän nimittää minua Evaksi ja minä häntä Ruth'iksi, ja tuntuupa minusta siltä, kuin olisimme jo kauan olleet tuttavia."
"Minä tahtoisin mielelläni nähdä hänet", sanoin minä.
"Siinä tekisit oikein. Miellytpä varmaan sinäkin häneen nähdessäsi hänen katselevan sinua vakaalla, tyynellä silmäyksellään, ja kuullessasi hänen kutsuvan sinua Harry Henderson'iksi. Onpa tuolla omituinen vaikutus, kun kuulemme itseämme puhuteltavan omalla nimellämme, ilman mitään arvonimiä!"
"Niin, minä muistan, kuinka kauan minä sydämessäni kutsuin sinua
Evaksi, silloin kun puheessani mainitsin sinua neiti van Arsdel'iksi."
"Harry, se oli Central Park'iin, kun me ainaiseksi hukkasimme 'herrat' ja 'neidit'."
"Onpa kummallista", jatkoin minä, "että kweekarien suora lausumis-tapa tapahtuu jonkinmoisella arvoisuudella. Jos muut oudot ihmiset nimittävät meitä ainoastaan ristimä-nimellämme, pidämme sitä heti häväistyksenä, raakana röyhkeytenä, mutta näiden tarkoituksena näyttää olevan toteuttaa kristillisen yksinkertaisuuden ja vilpittömyyden aatetta, sitävastoin kuin nämä seikat melkeen kokonaan jäävät takapajulle seura-elämässä."
"Harry, emmekö voisi kuulustella tuttaviltamme, eivätkö he voisi saada oppilaita tuolle onnettomalle ranskalaiselle? Minä ai'on käydä hänen vaimonsa luona, ja tiedäppäs, minun luuloni mukaan on se meidän oma vikamme, ell'ei meillä ole tuttavia naapuriemme joukossa. Enkö minä saa tiedustella, onko minun naapurini sairas; tahi kuollut, sen takia, että sattumalta kuulun siihen luokkaan, joka asuu kaupungin toisessa päässä?"