"Sitä en minä saata tehdä; tosin kyllä minäkin olen sitä koettanut, mutta se oli aivan mahdotointa. Tämä pakon ja velttouden tila, joka painajaisen tapaisena vaivaa naista, voipi kyllä joskus houkutella hänet hurjaan päätökseen, ja enpä saata kieltää, että olemme suuressa kiusauksessa, kun mies tarjoaa meille rikkautta, rikkautta, joka valmistaa meille mukavuutta, joka antaa meille tilaisuuden seurata omaa mieltämme ja jonka kautta tulemme muista rippumattomiksi, tämä tila, joka naimattomalta naiselta puuttuu, — se on suuri kiusaus — mutta — —".
"Mutta sinä sen voitit?"
"Niin, minä voitin sen, ehkä kiusaus olikin suuri. Minä kyllä halusin komeata kartanoa Bostonissa, halusin maalauksia, vaunuja, palvelijoita, halusin nähdä ympärilläni tuon loiston, joka seuraa rikasta naimista; mutta en sittenkään voinut suostua naimisiin. Se joka minulla oli tarjona oli liian kunnon mies leikitelläkseni hänen kanssansa. Jos hän olisi tahtonut ruveta minulle hyväksi sedäksi, olisin minä sydämellisesti häntä lempinyt, pitänyt hänen kotinsa parhaimmassa kunnossa ja nöyränä tyttärenä hoitanut häntä; olisin lukenut hänelle ääneen, olisin laulellut ja ollut hänen paras ystävänsä, mutta hänen vaimoksensa en voinut ruveta. Kun vaan tällaista ajattelinkin kävi tuo kunnon mies vallan inhoittavaksi silmissäni".
"Oletko koskaan puhunut isäsi kanssa tunteistasi?"
"Mitäpä minä siitä hyötyisin? Maailmassa löytyy ihmisiä, jotka eivät laisinkaan voi ymmärtää toisiansa, ja jos minä isäni kanssa haastelisin tunteiden maailmasta, niin emme ymmärtäisi toisiamme enemmän kuin jos puhuisimme vieraita kieliä. Isäni kunnioittaa käytännöllistä kykyäni, uutteruuttani ja taitavuuttani toimissa; joissakuissa aate-piireissä olemme sentähden sangen yksimieliset. Hänen mielestänsä tein toki varsin tyhmästi, kun en suostunut tuohon avioliittoon, ja hän ei voi ymmärtää muuta, kuin että olen vähän kieropäinen; mutta hän ei virka mitään. Hänen mielestänsä olen laskenut käsistäni ainoan tilaisuuden päästä edulliseen avio-liittoon; mutta kun olen suureksi avuksi kotonakin, on hän jo unhottamaisillansa koko asian. Varmaankin kaikki ystäväni nyt surkuttelevat salaa hulluuttani; jos minä sitävastoin olisin avioon suostunut, niin kaikki ylistäisivät ja kiittelisivät minua. Eiköpä kuitenkin ole paljon rehellisempää, viisaampaa ja tosi-naisellisempaa, jos minä itse raivaan tieni elämässä ja itse valmistan itsenäisyyteni, niinkuin sinä aiot tehdä? Eipä todellakaan ole kunniallista ja oikein, antautua asemaan, jossa emme voi täyttää mitä meiltä pääasiallisesti vaaditaan, kun samalla ehkä estämme siitä jonkun toisen, joka on sopivampi sillä paikalla kuin me. Hyljätty kosijani on jo kyllin onnellinen; hän on valinnut itsellensä vaimon, joka häntä jumaloitsee, ja jonka pitäisi olla kiitollinen minulle, ett'en pitänyt kosijatani kiini sanoistansa".
"Mutta Karolina, joskus tulee tuo valittu, onnen määräämä ritarisi".
"Ja vapauttaa onnettoman hovineidon!" sanoi hän nauraen. "Tulkoonpa vaan. Mutta, totta puhuen, serkkuni, ette te miehet tunne naisia. Sanotaan että syntyy paljon enemmän naisia kuin miehiä; mutta ei tämä tapahdu sentähden, että teillä olisi pitempi rivi, joiden joukosta saisitte valikoida, eipä senkään tähden, että kukin leskimies saisi oitis täyttää vajavaisuuden, — ei, vaan sen tarkoituksena on, että joillakuilla naisilla pitää oleman vaikutus-piiri muuallakin maailmassa, kuin koti-lieden ympärillä. Tosin kyllä avio on korkein, parain pyrittävä maailmassa; ja kun täytynee otaksua että yhteiskunnan asetukset ja säännöt ovat enemmistölle laaditut, niin emmehän me, eroavaisuudet, saane nureksia jos niissä löytyy monta kohtaa, jotka meille ovat vastenmieliset. Minun tositukseni on kuitenkin että löytyy toiminta ja eri tehtävä silläkin, joka ei voi, tahi joka ei tahdo mennä avio-liittoon".
"Aivan päinvastoin saarnasi äsken juuri Jaakko-eno, nimittäin ett'ei kukaan mies saata täydellisesti muodostua ilman vaimoa".
"Jaakko-sedällä on pää täynnä naimis-tuumia. Onpa toki onni ett'ei hän ole itsevaltias keisari, sillä luulenpa, että hän yht'äkkiä, jos tahtoisimme tahi ei, naittaisi kaikki miehet ja naiset keskenänsä. Mielellänikin myönnän että oikea tosi avio, joita tapaamme ehkä yhden sadasta, on miehen ja naisen oikea suhde elämässä; mutta siitä ei seuraa, että kaikki avioliitot ovat onnellisia. Niin hellässä yhtiössä, kuin avioliitto on, pitäisi löytymän täydellinen yksimielisyys ja myötätuntoisuus. Kuta alhaisemmalla sivistyksen kannalla me olemme sitä vähempi on luonteiden erinlaisuus. Renki ja piika tapaavat pikemmin tyydyttävän yhtämielisyyden kuin korkeammalla sivistyksen portaalla seisovat henkilöt, joissa kasvatus on muodostanut tuhansia eri personallisia luonteita ja omituisuuksia. Historiassa kyllä luemme miten Roomalaiset ryöstivät Sabinilaisia naisia ja miten nämät, tämän rohkean petoksen kautta riistetyt naiset, mielistyivät miehiinsä niin suuresti, ett'eivät enään tahtoneetkaan palata kotiansa. Tuollainen on mahdollista ainoastaan silloin, kun yhteiskunnat vielä ovat varsin alhaisella sivistyksen kannalla, kun eri luonteet ainoastaan epäselvästi ovat muodostuneet. Koettaisivatpahan nykyaikaan ryöstää naisia sivistyneistä luokista, niin luulenpa varmaan, että moni heistä tappaisi miehensä, — tiedän kumminkin yhden, joka sen tekisi", sanoi hän salaman säihkyessä hänen kauniista silmistänsä, nyrkillänsä tehden uhkaavan liikkeen.
"Mutta todellista avio-onneahan meidän on etsiminen", muistutin minä.