"Niinpä niin, sinun sitä kyllä kannattaa etsiä, sinun, jolle synnynnältäsi jo on annettu oikeus hakea ja valita", vastasi hän. "Mitä minuun tulee, jonka täytyy odottaa siksi, kuin tuo valittu minut löytää, niin on mahdollisuuskin löytää todellinen avio-onni niin epätietoinen ett'ei siitä ole puhumistakaan. Voinhan kyllä esimerkiksi saada periä jonkun suuren omaisuuden ja kuolla miljonain omistajana, eihän se ole perin mahdotointa, onhan se tapahtunut monelle muullekin, joka on yhtä vähän sitä odottanut kuin minäkin; mutta eikö olisi varsin hullua ruveta perustamaan laskujansa tuollaiselle mahdollisuuden perusteelle? Ja kuitenkin on kaikki, mitä minun puolestani on tehty, tehty ainoastaan siinä tarkoituksessa, että joutuisin naimisiin. Eräänä päivänä menin Jaakko-sedän luo ja koetin saada hänet suostumaan esitykseeni saada lukea itseni lääkäriksi, voidakseni tätä virkaa oikein toimittaa; mutta en voinut saada häntä arvostelemaan esitystäni asian vakavammalta puolelta enkä uskomaan, että todella tarkoitin mitä puhuin. Hän luuli, että keinottelin valtion turvallisuutta vastaan, kun ai'on omin päin tulla toimeen".
"Sinun täytyy suoda anteeksi, Karolina", sanoin minä, "jos minustakin tuntuu aivan mahdottomalta, että sallittaisiin naisen, sellaisen kuin sinä olet, jäädä naimattomaksi, ja varmaankin löydät vielä joskus jonkun, joka sinua miellyttää — tultuasi vähemmin vaativaiseksi".
"Vaativaiseksi! Miksi sinä käytät tuota sanaa, vaikka tiedät, ett'en minä vaadi mitään? Minä en ole ideelli, olen ainoastaan individuelli; minun täytyy sisimmässäni tuntea vastustamatoin voima, joka kiinittää minut siihen mieheen, joka mahdollisesti voisi kelvata puolisokseni; tuollaista tunnetta ei se mies, josta olen puhunut, voinut sydämessäni herättää, vaikk'ei minulla ollut mitään muistuttamista hänen personaansa vastaan; mutta oitis, kun vaan ajattelin itseäni hänen vaimonansa, kävi hän varsin inhoittavaksi silmissäni. Minä en varmaankaan ole luotu avio-liittoon sopivaksi. Ja kuitenkin täytyy minulla olla jotakin omaa; minulla pitää oleman perus-aate, jonka tahdon toteuttaa; en voi tulla toimeen ilman omaa kotia ja omia varojani, joita saan käyttää mieltäni myöten; mutta kaikki näkyy olevan ainoastaan esteenä aikeilleni. Kun mies tarvitsee kasvatusta, on hänellä tarjona yliopisto, rikkailla varastoilla, joissa hän saapi, suuritta kustannuksitta, opetusta kaikissa aineissa. Meillä naisilla ei ole mitään tuollaisia oppi-laitoksia ja ne koulutkin, jotka naisille löytyvät, ovat nykyisessä tilassansa paljoa köyhemmät, kuin ne, joissa nuorukaiset saavat ensi opetuksen, ja kustannukset niissä ovat toista vertaa suuremmat. Ja kun kysyn professorilta, tahtooko hän antaa minulle erityistä opetusta kotonansa, lausuu hän pari kohteliasta lausetta ja antaa minun mennä menojani, ajatellen, että olen narrimainen, puolihassu tyttö-parka, tahi joku onnetoin kalastaja naimavesissä. Hän luulee ett'ei maksa vaivaa opettaa minua, sillä varmaankin juoksisin ensimmäisen perään, joka vaan minua viittaisi, ja jättäisin opin siksensä. Tällaista luuloisuutta en todellakaan voi kärsiä".
"Rauhoitu, Karolina; näetsen, nuot vanhat professorit ovat itse onnellisia aviomiehiä, ja siitä syystä jumaloitsevat he naisia; senpätähden eivät voi ymmärtää miten voipi löytyä naisia, jotka eivät halua heidän paratiisiinsa".
"Minä en halveksi heidän paratiisiansa", sanoi Karolina, "päinvastoin pidän heidät onnellisina, jotka voivat sinne päästä; ja minun täytyy samalla iloita ja ihmetellä, kun näen, miten onnelliset ja tyytyväiset monet todellakin somat ja kauniit naiset ovat mennessänsä avio-liittoon sellaisten miesten kanssa, joista ei luulisi kenenkään huolivan. Mutta eikö sinun käy minua sääli, kun minun täytyy jäädä aivan osattomaksi, syystä ett'en voi taipua tuollaiseen liittoon".
"Mutta ethän moittine Luojan töitä, Karolina?"
"Enpä juuri; en moiti Luojaa, joka minut naiseksi loi, en edes sydämeni salaisimmassa kolkassakaan — enkä myöskään tahdo olla epä-naisellinen. En tahtoisi, jospa voisinkin, Georges Sand'in tapaan, pukeutua miehen pukuun ja elää kuin mies. Tuollainen naisen käytös on minusta varsin vastenmielistä; kuitenkin tahtoisin yhteiskunnan la'it ja tavat niin paljon lievennetyiksi, että ne sallisivat naisen, joka ei tahdo mennä naimisiin, itse hankkia muista riippumattoman toimeen-tulon maailmassa. Sitten ei avio-liittoa enään pidettäisi ainoastaan jonakuna toimeen-tulon välikappaleena. Itse luonto jo on tehnyt tilamme vaivaloiseksi, senpätähden pitäisi lakien ja yhteiskunnallisien asetuksien kokea meitä ylläpitää, laajentaa vaikutus-alaamme ja innostuttaa pyrinnöitämme, juuri sentähden, että me, ollen heikompi osa ihmiskunnasta, sitä tarvitsemme".
"Karolina", kysyin minä, "mitä sinä olisit pyytänyt, jos sinulle olisi luvattu kaikki mitä haluat?"
"Ensiksikin aivan samanlaisen kasvatuksen, kuin veljeni ovat saaneet, sillä olen jo kyllästynyt tuohon puoli-sivistykseen. Luonteeni on sitä laatua, että aina tahdon perin pohjin tuta asian, johon kerran ryhdyn ja tarkka kuin olen, tahdon aina toimittaa asian niin hyvin kuin sen voi toimittaa. Minä en tarvitse mielistelemistä luonnollisesta taitamattomuudestani, enkä armahtelemista hitaasta työstäni, sentähden että minä olen nainen. Saatuani perinpohjaisen, yleisen kasvatuksen, tahtoisin jatkaa oppiani erityis-tietojen hankkimisella. Minulla on suuri halu lääkärin virkaan, luonnollinen taipumus sairaiden hoitamiseen, ja nyt jo tulee ihmisiä likeltä ja kaukaa kysymään neuvojani ja pyytämään apuani sairaiden hoitamisessa. En epäile sentähden, ett'en tässä virassa voisi toimittaa paljon hyvää, ja varma olen, että itse olisin varsin onnellinen, kun saisin oman soman kodin ja toiminnan, joka minua tyydyttäisi; mutta puoli oppineena en tahdo antautua tälle alalle, vaan tahdon toimittaa tehtäväni yhtä hyvin, kuin mieskin, tahtoisin saada saman palkan, enkä huolisi ottaa muuta, kuin minkä rehellisesti olen ansainnut".
"Mutta, Karolina, miehellä on paljon ja ankaraa työtä".