"Mutta otaksukaa että hän ei halua mennä naimisiin?"
Enoni hymyili ilkullisesti ja sanoi:
"Minä epäilen, että sellaisia naisia löytyy".
"Minusta nähden", muistutin minä, "on Karolina luotu lukemaan eikä tavallisia nais-askareita toimittamaan, ja olenpa varma, että ainoastaan erinomainen, personallinen taipumus, hellyys, joka voittaisi kaikki muut tunteet, voisi tehdä koto-askareet hänelle suloisiksi. Hänellä on varsin suuret vaatimukset ja vallan omituinen luonne; tuskinpa siis voitane toivoakaan, että hän koskaan tapaa sellaisen, jota hän oikein saattaa lempiä. Mielestäni on tuo otaksuminen, ett'ei nainen kelpaa muuhun, kuin perheellisiin toimiin, vaikkapa hänellä olisi mimmoiset luonnonlahjat tahansa, yhtä suuri vääryys meidän sivistyneessä aikakaudessamme, kuin tuo tuhma tapa puolisivistyneissä kansakunnissa, joka määräsi, että pojan aina täytyi antautua isänsä ammattiin, vaikk'ei hänellä siihen olisi ollut laisinkaan halua eikä taipumusta. Varsin raskaalta tuntuisi, jos minä esimerkiksi olisin pakoitettu rupeamaan suutariksi, syystä että isäni olisi suutari".
"Mutta", sanoi enoni, "emmehän saata verrata näitä toisihinsa. Vaimona ja äitinä vaikuttaa kodissa, joka on naisen oikea vaikutuspiiri, on pyhä toiminta; — korkeammalle nainen ei voi kohota. Senpätähden kukin nainen, joka antautuu muulle toimelle, on verrattomasti alhaisemmalla kannalla kuin nainen, joka pysyy kotoisissa toimissansa".
"Antakaa minun käyttää toinen vertaus", sanoin minä. "Isäni oli pappi ja minä kunnioitan, melkeenpä jumaloitsen sellaista pappia ja sielunpaimenta, kuin hän oli. Mutta jos minua pakoitettaisiin hänen työtänsä jatkamaan, olisi se varsin raskasta, sillä siihen virkaan ei minulla ole kykyä enkä olisi siihen soveliaskaan. Siinä en siis onnistuisi, jotavastoin voin toisessa toimessa hyvinkin menestyä. Samoin kuin ei miehen pitäisi ruveta papiksi maallisten etujen tähden tahi omaan leipään päästäksensä vaan ainoastaan todellisen, sisällisen kutsumuksen vaikutuksesta, samoinpa ei naisenkaan pitäisi mennä avioliittoon päästäksensä huolesta elättää itseänsä tahi arvoon päästäksensä, vaan ainoastaan tosi lemmen kiihoituksesta. Minun mielestäni olisi yhteiskunta siten järjestettävä, että itsenäisellä naisella olisi yhtä hyvä tilaisuus tietoja hankkimaan ja järkeänsä vaurastuttamaan, kuin miehilläkin ja että yhteiskunta asetuksillansa auttaisi naista omin voimin hankkimaan tavaraa ja sitä suojelemaan, antaen naiselle saman arvon kuin miehellekin. Jos lakien välttämättömästi pitää tehdä eroitus sukupuolien välillä, niin pitäisi niiden pikemmin auttaa, kuin sortaa heikompaa sukupuolta. Olisihan tämä miehellekin eduksi; sillä silloinhan hän voisi olla vakuutettu, että vaimonsa ottaisi hänet ainoastaan puhtaan, korkeimman lemmen kehoituksesta eikä ainoastaan saadaksensa oman kodin, tahi: kun ei enään muu auttanut. Sitten ei naisen enään tarvitsisi pakoittaa sydäntänsä lempimään sitä, jonka hän usein valitsee ainoastaan sen tähden, että hänen täytyy mennä naimisiin, vaan nainen liittyisi lemmittyynsä sydämensä halusta, varmaan tuntien, että tämä oli ainoa, joka hänelle oli kallein kaikista".
"No, no, en minä tahdo olla mikään avio-välittäjä", sanoi enoni, äänellä, joka ilmoitti pettynyttä toivoa, "mutta mielestäni sopisitte sinä ja Karolina varsin hyvin toisillenne; ja olenpa varma, että sinä, jos vaan tahtoisit koettaa, pian karkoittaisit nuot uudet, oudot mietteet hänen aivoistansa ja sydämestänsä ja anastaisit itse niiden sijan".
"Mutta jos minä jo olisin koettanut ja huomannut että se on turhaa?"
"Ethän liene saanut rukkasia häneltä?" kysyi Jaakko-eno, hämmästyen.
"En suinkaan", vastasin minä, "Karolina on yksi näitä naisia, joiden käytös tykkänään estää kaikki tuollaiset kokeet. Uskokaa minua, eno, jos hän rakastaa minua yhtä totisesti ja sydämellisesti, kuin sisar veljeään, niin tekee hän sen ainoastaan sentähden, että minä olen välttänyt väärin käsittää hänen jaloa ystävyyttänsä ja kaikkea sille perustuvaa luuloittelua. Hän on totinen ystäväni, kuni ylioppilastoveri, eikä tarvitse peljätä että tämä tunne muuttuisi miksikään hellemmäksi. Mahdollisesti kyllä löytyy tälle Dianalle joku Endymioni; mutta ei se ole Harry Henderson".