"Hm!" sanoi enoni. "Pahoinpa pelkään vaan, että hänestä tulee vanha-piika; ja täytynethän sinäkin myöntää, että naimatoin nainen aina on kehkeymätöin, epätäydellinen olento".
"Eipä suuremmassa määrässä kuin naimattomat miehetkään", vastasin minä; "sillä, niinkuin tiedätte eno, on löytynyt monta miestä, joiden isän-rakkaus on ollut paljoa suurempi kuin useimmilla avio-miehillä. Fenelon esimerkiksi, oli naimisessa koko ihmiskunnan kanssa ja kukin ihminen, jonka hän tapasi, sai oitis lapsen sijan hänen sydämessänsä. Samoinpa löytyy naimattomia naisiakin, hellemmillä äidin tunteilla, kuin moni äiti. Sellaisia naisia tapaamme noissa monissa laupeuden-siskojen yhtiöissä, joiden toimena on etsiä ja pelastaa onnettomia, hyljätyitä lapsi-parkoja, joiden äideiksi he rupeavat. Näetten siis, eno, että löytyy luonteita, jotka eivät tarvitse avioa kehkeytyäksensä; mutta ne ovat, tosi kyllä, varsin harvinaisia".
"Kaikki tuo voi olla varsin hyvä, mutta ainoastaan poikkeuksena; harmittaisipa se kuitenkin minua suuresti, jos niin pulska tyttö, kuin Karolina on, kuihtuisi pois vanhana piikana".
"Niinpä luulen minä käyvänkin", sanoin minä, "joll'ette te, eno, ojenna hänelle kättänne ja auta häntä, vapaasti seuraamaan sitä uraa jonka luonto itse hänelle näkyy määränneen. Karolina ei koskaan lähde itse miestä hankkimaan. Itse ajatuskin, että hän näyttelisi omaa kaunista itseänsä, siinä epävakaisessa toivossa, että joku häneen mieltyisi, olisi jo kylläksi karkoittamaan hänet kokonansa seura-elämästä. Hänen itsenäinen luonteensa vaatii hänelle oman tien raivattavaksi ja hänen on yhtä tukalata, kuin nuoren miehenkin olla muista riippuvainen. Hän oppii kaikki erinomaisella helppoudella, hän on suuresti huvitettu tieteellisistä tutkimuksista ja haluaa lääkäriksi, joka toimi onkin erinomaittain sopiva naisille, sillä siinä pääsee naisen äidinluonne ihanimmalla tavalla kehkeytymään. Antakaa te, eno, hänelle ensimäiset perusteet ja puhutelkaa sitten hänen isäänsä, että hän suostuisi valmistamaan Karolinalle tilaisuutta oppiansa jatkamaan".
"Totta kyllä on", sanoi enoni, "että Karolina on taitava sairaan-hoitaja; hänellä on vahva ruumis ja suuri kestäväisyys, rohkeutta ja älyä häneltä ei myöskään puutu ja erinomainen on hänen taitonsa sairaita lohduttaa ja rauhoittaa. Järki hänellä samoin on terävä, sen olen huomannut hänen muistutuksistansa moniaista kirjoista, joita hän on minulta lainannut. Mutta kuitenkin on naisen lääkäriksi rupeaminen aina ollut mielestäni niin narrimaista ja mahdotointakin, ett'en ole koskaan häntä siihen yllyttänyt".
"Olkaa vakuutettu, enoni, että Karolina käy vaan yhä viehättävämmäksi, kuta vapaammin ja enemmän oman mielensä mukaan hän saapi toimia sillä alalla, johon luonto näkyy hänet määränneen. Koettakaapa sulkea valkoinen, komea joutsen karjapihaan, ja pianpa käy sen käynti epävakaiseksi, horjuvaksi, se kadottaa luonnollisen iloisuutensa ja kadottaapa vihdoin valkeat höyhenensäkin; mutta laskekaapa se jällensä luonnolliseen vapauteensa, niin pian on se yhtä ihana ja kaunis kuin ennen. Nerokas, ihana nainen, jota joku korkea, jalo aate elähyttää, ei koskaan vanhene; ei hän koskaan lakastu. Päin vastoin käy hän ajan kuluessa yhä enemmän viehättäväksi, saadessansa vapaasti ja kokonansa antautua toimelle, joka häntä enin miellyttää, ja monesti pysyy hänen ihanuutensa kauemmin muuttumattomana, kuin perhehuolista ja äidillisistä velvollisuuksista väsyneen emännän ja äidin".
"No hyvä", sanoi eno, "jahkapa mietin tuota asiaa. Mutta eipä teidän toki pitäisi noilla uusilla mietteillänne noin äkkiä kumoaman meidän, kuusikymmenvuotisien vakuutuksia. Koko nuoruutemme olemme uhranneet ahkeroimisiin vakaantuaksemme tuumissamme ja kun kerran niin pitkälle olemme joutuneet tulee uusi sukupolvi ja kumoaa kaikki. Onpa todellakin ankaraa, että hävitätte rakennuksen, jota valmistaaksemme käytimme koko nuoruutemme, että hävitätte sen juuri nyt, kun me tarvitsisimme lepoa emmekä jaksa enään rakentaa sitä uudestaan".
"Mitä siihen taas tulee", sanoin minä, "niin löytyipä nykyajan mietteet naisista jo vuosituhansia sitten. Eihän kreikkalaisilla ja roomalaisilla ollut yksi ainoa perikuva kaikille naisillensa. Olihan heillä Venus tuo viehättävä, lempivä nainen; Diana tuo kylmä, loistava, vapaa, muista riippumatoin; Minerva tuo puhdas aistillisuuden esikuva, joka ei toivonut eikä etsinyt avioa; Juno, kodin ja kotoisen elämän hallitsijatar, ja Ceres, tuo viljan ja hedelmän lahjoittaja. Sanalla sanoen, nuot muinaiskansat käsittivät naisella olevan monta eri alaa, joissa heidän tulee vaikuttaa, mutta me, me nykyajan ihmiset, me supistamme heidän alansa kiertävän kasvin, orvokki kukan arvoiseksi — ikääskuin kiertoheinällä ei olisikaan yhtäsuuri oikeus kasvaa kuin tähdiköllä.
"Ja kuitenkin", muistutti eno, "on luonto määrännyt eri piirit kummallekin sukupuolelle, lahjoittaen miehille voimaa ja saattaen naisen, heikkoutensa kautta, muista riippuvaiseksi".
"Ei niin, eno, jos me tuossa kohden tarkastamme itse luontoa, niin huomaamme, että eläinkunnan naispuolisessa osassa löytyy suuria, mahtavia vaikkapa lempeitä ja muista riippuviakin eläimiä. Naaras leijonat ja tiikerit ovat paljon vaikeammat kesyttää kuin koirakset. Kreikkalaisien jumaluusoppi oli oiva heijastus itse luonnosta, sillä se varusti naisen sekä mahtavuudella ja voimalla että myöskin suloudella. Kuinka ihanaksi eikö Homero kuvaa Minervaa, kun hän taivaallisessa sota-asussansa johdattaa Kreikkalaisia taisteloon. Kuinka voimakkaaksi ja valtavaksi eikö Diana ole kuvattu, — esikuva naisesta, joka on kyllin voimakas jo itsessään, vapaa kaikista into-himoista, kauhea kun häntä lähestyy hänen ihanuutensa loistossa ja kuolemalla rankaiseva uteliasta, joka uskaltaa saastuttaa hänen pyhän temppelinsä! Tuossa näemme esikuvan mahtavasta naisesta, joka saattaa elää jaloa, itsetyistä elämää miehestä riippumattomana. Tuskinpa roomalaiset ja kreikkalaiset olisivat voineet kuvata tällaisia vaimoja, joll'eivät he olisi joukossansa nähneet samanlaisia naisia ja meidän nykyinen sivistynyt maailma on oleva askelen jalessä, kunnes mekin saamme erityisen vaikutuspiirin tällaisille naisille; maailman kehittämiseksi tarvitaan kaikenlaista väkeä; senpätähden pitäisi löytymän vapaa ura kullekin, — kullekin on annettava arvonsa.