"Mikä vahinko, ett'ei hän ole mies!" huudahti eno, huo'aten.
"Järjestäkäämme asiat ja suhteet niin tässä maailmassa, ett'emme enään saa tilaisuutta huudahtaa naisesta, oi, mikä vahinko ett'ei hän ole mies".
Sittemmin puhelin äitini kanssa samasta asiasta ja kerroin hänelle keskusteluni Karolinan kanssa.
Luulenpa että hän sydämensä sisimmässä oli Karolinan ja minun suhteen toivonut aivan samaa kuin Jaakko-eno. Karolina oli todellakin erinomainen tyttö, oikea tähtyläinen tässä etäisessä maailman kolkassa. Äitini oli kyllin huomannut, että Karolinalla oli luja luonne ja erinomaiset luonnon lahjat, ehkä suurin osa Karolinan ajasta kului koti-puuhissa. Karolinan ja äitini välillä oli tuo äänettömyys aina vallinnut, joka on omituinen kahden herkkä-tuntoisen ujon ihmisen välillä. Karolina kunnioitti äitini siveellistä voimaa niin suuresti että hän melkeen pelkäsi äitiäni ja Karolinan terävä järki teki äitini hieman araksi.
Löytyy henkilöitä, jotka eivät ymmärrä toisiansa ilman tulkitta ja useasti saattaa vaimo uskoutua miehelle ja mies vaimolle paremmin kuin jollekin omasta sukupuolesta, sillä monesti tapahtuu ett'ei samansukuiset ymmärrä toisiansa yhtä hyvin kuin vastaiset sukupuolet. Tässä tapauksessa olin minä metallilankana, joka johdatin myötätuntoisuuden sähkö-kipinät toisesta toiseen.
Luonnoltansa oli äitini ujo ja kaino, ja niin herkkätuntoinen, että veri nousi hänen kasvoillensa, kun hän minullekin selvitti mielipiteitänsä; ja kuitenkin oli hänen luonteensa tuota syvää, miettivää laatua, joka hiljaisuudessa punnitsee ja tuumii kutakin asiaa ja tulee siten aivan omantakeisiin loppu-päätelmiin. Kuinka usein eikö nämät syvämietteiset naiset ole hiljaisuudessa tarkastelleet ja arvostelleet tätä tohuisaa maailmaa, ehk'eivät he usein lausu päätelmiänsä, arvostelujansa. Äidilläni ei ollut minkäänlaisia turhia luuloja; hän luki nykyajan luonteisfilosofisen koulun teoksia tyvenellä uteliaisuudella, tyysti miettien kutakin oivaa muistutusta ja tarkasti punniten kutakin uutta ko'etta, kutakin tosiasiain tutkimista. Hänen uskonnollinen vakuutuksensa oli niin luja, että hän voi antautua näihin tutkimuksiin, yhtä vähän peläten, että nykyajan tieteelliset keksinnöt voisivat hänen uskontoansa häiritä, kuin että aurinko lakkaisi loistamasta, tähteintutkijain eri mielipiteiden tähden.
"Minä olen myöskin aina ollut siitä mielestä, että kullakin ihmisellä on eri vaikutus-piirinsä tässä maailmassa", sanoi äitini, kuunnellessansa puhettani.
"Jospa Karolina olisi tuon tietänyt, niin hän varmaankin olisi uskoutunut sinulle, armas äitini; mutta nyt hän pelkää, että sinä pitäisit hänen tyytymättömyytensä onnehensa ja hänen kokeensa, kohoutua sen yli, vallan jumalattomana".
"Kaukana siitä", sanoi äitini; "minä olen, päin vastoin, aivan samaa mielipidettä, kuin hän. Ihmiset harvoin käsittävät miltä tuntuu, kun sielu hitaasti kuihtuu ja kuolee nälkään, kun se ei saa elatusta, tahi kun sielunvoimat sammuvat harjoituksen puutteesta. Tähän onnettomaan tilaan on isän ankara tahto Karolinan saattanut ja Jumala tiesi jos kenkään saapi hänet tuumistansa luopumaan".
"Sinä kyllä taidat sen tehdä, rakas äiti, siitä olen aivan vakuutettu".