"Mutta minä en luule voivani häntä taivuttaa; koko hänen olentonsa on sitä laatua, että se jäädyttää kaikki lämpimimmätkin kokeeni, ehkäpä hän kyllä kylmällä, omituisella tavallansa pitää hyvinkin paljon minusta. Mutta kaikki kokeet muuttaa hänen mieltänsä ja tuumiansa, tekevät hänet ainoastaan vielä ankarammaksi ja kovemmaksi".
"Tekisikö Karolina väärin, jos hän valitsisi elämänsä uran isänsä suostumuksetta".
Äitini istui hetken ääneti, tuijoittaen yksivakaisesti eteensä; vihdoin lausui hän hitaasti:
"Ei löydy mitään rajaa, joka olisi niin vaikea määrätä, kuin itsensä-kieltämyksen raja on. Juhonkin määrään kohonneena on se avu, avu mitä suurin; mutta löytyy erityis-oikeuksia, joista emme saa luopua. Onnellamme on määrätty paikkansa ja enpä tiedä tarvitsemmeko kärsiä vääryyttä enemmän itseämme kuin muitakaan kohtaan, jos vaan voimme sitä estää. Luulenpa että Luojamme ja yhteiskunta voipi vaatia, että pyrimme niin ylös kuin vaan pääsemme, ja että vaikutamme mitä vaan voimme. Sokea ja väärä käsky, joka tätä estää, asettuupi korkeampaa lakia vastaan".
"Etkö usko äiti sinäkin, että monen jalon luonteen hiljainen itsensä-kieltämys on vaikuttanut paljon pahaa sen kautta, että se on antanut itsekkäisyyden juurtua ja kasvaa ympäristössänsä?"
"Epäilemättä", sanoi äitini. "Moni vaimo tekee miehensä varsin huonoksi ihmiseksi liiallisen nöyryyden ja taudintapaisen itsensä-kieltämisen kautta, joka usein viekoittelee todella jaloja ja hyviä miehiäkin lankeamaan itsekkäisyyden onnettomiin tapoihin".
"Eikö olisi parasta, että Karolina kokoaisi kaiken urheutensa ja suoraan sanoisi isällensä, että hän tarvitsee toisen vaikutuspiirin?"
"Enpä tiedä", sanoi äitini; "hänellä on tapana katkaista kaikki vastenmieliset keskustelut lastensa kanssa siten, että hän lyöpi nyrkkinsä pöytään ja sanoo: 'nyt en salli kuulla enempää siitä asiasta'. Minun kanssani hän myöskin pian lopettaa keskustelun lähtien kiiruusti ulos huoneesta. Minä pahoin epäilen", jatkoi äitini hetken ääneti oltuansa, "että hän pari vuotta sitten, Karolinan vielä ollessa vallan nuori, musersi tykkänään itse elon-hermon hänessä".
"Sinä tarkoitat, että hänellä olisi ollut joku lemmitty, jota hän ei saanut?"
"Niin, mutta minä toivon, että tämä lempi jo on haihtunut tykkänään pois, tahi tukehtunut itsehensä; mahdollisesti niin onkin. Kuitenkin luulen, että Karolina on niitä, joista tuollainen kokemus karkoittaa kaiken mahdollisuudenkin mieltyä johonkin muuhun".