"Ken teille kertoi tuosta asiasta?"
"Ei kenkään; mutta minä itse huomasin sen sattumalta, saman tekevä miten. Minulle ei siitä kerrottu mitään ja varsin vähän minä todellakin tiesin itse asiasta, kyllin kuitenkin ihmetelläkseni sitä voimaa ja sielun jäntevyyttä, jolla hän kohtalonsa kantoi ja sitä lempeyttä, jolla hän täytti ankarat velvollisuutensa.
"Tahdonpa kuitenkin puhua Karolinan kanssa ja tehdä mitä voin; mutta ennen kaikkia, jätä kaikki tuon Kaikkiymmärtävän haltuun, jonka kädessä onnen ohjat ovat", sanoi äitini ja hänen silmistänsä säteili luja vakuutus.
Tämä oli viimeinen ilta kodissani. Kauan istuin vielä ja kirjoitin Karolinalle. Kirjeen jätin äitini haltuun, ja lähdin seuraavana päivänä kotoani, matkustaakseni Europaan.
KAHDESTOISTA LUKU.
Minä lasken ensimmäisen peruskiven rakennukseeni.
Kertomukseni siirtyy nyt Newyorkiin, jonne minä tulin kirjailijana onneani etsimään.
Koko sen vuoden kuin Europassa oleskelin, ko'in kaikin voimin saattaa itseni tällaisen henkisen kauppatavaran valmistajana tunnetuksi useimmissa sanomalehtien konttoreissa. Minä kirjoittelin kaikenmoisia kyhäelmiä, kirjoittelin väliin vallattomasti ja iloisesti, väliin taas yksivakaisesti ja juhlallisesti ja lähetin niitä useaan sanomalehteen, vaatimatta niistä mitään palkkaa, ja seuraus siitä oli, että minä, tullessani Newyorkiin, olin tunnettu kirjailija, jonka nimi jo alkoi kaikua tutulta. Jalkani oli, tosin kyllä, vielä alhaisimmalla portaalla, mutta portaalla olin jo kumminkin ja ylöspäin päätin rientää.
Ylöspäin! — niin mihin? Siinä vastimessa, jonka nuori mies antaa tälle kysymykselle, ilmaantuu koko hänen vastaisen työnsä luonne. Jos pyrimme ylöspäin ainoastaan saavuttaaksemme kuuluisan nimen, hankkiaksemme elatusta ja varoja, valmistaaksemme perheellemme mukavan ja huolettoman elämän, on tuo kysymys, vaikka siinä silloinkin on vaikeuksia, hyvin käytännöllistä laatua ja verraten varsin helppo vastata. Mutta jos me samalla tahdomme kasvattaa itseämmekin jonkun idealisen mallin mukaan, yhtä huolekkaasti ja tarkasti kuin jos me rakentaisimme temppeliä, jonka pitäisi ikuisesti seisoman, jos tahdomme lainata kättämme avuksi pystyttämään tuota suurta, elävää temppeliä, jonka Jumala valmistaa ihmiskunnassa, silloin on kysymys vaikeampi vastata.
Luulenpa, että moni ihana lukijattareni jo on tuskastumaisillaan, kun ei ole vielä näkynyt vilaustakaan "vaimostani". Heitä rauhoittaakseni tahdon nyt ilmoittaa, että hän silläkin hetkellä, kun minä eräänä sateisena, kolkkona Joulukuun iltana saavuin Newyorkiin, oli siellä, ihanana kuin tähti, ehk'en minä vielä tietänyt hänestä mitään. Samahan voipi tapahtua minkä nuoren miehen kanssa tahansa. Jos hän joskus aikoo mennä naimisiin, on hänen tuleva vaimonsa varmaankin jo maailmassa, ja ehkä hänen läheisyydessäkin; — olkoon tämä sanottu ainoastaan valaistakseni oppia edeltäpäin-määräyksestä. Mutta vaikka kysymyksessä oleva nainen juuri tähän merkilliseen aikaan, josta nyt puhun, olikin elävitten joukossa ja vaikkapa hän katselikin samoja tähtiä, hengitti samaa ilmaa ja polki samoja katuja kuin minäkin, en luule olleeni siitä viisaampi enkä parempi.