* * * * *
Minulla oli monta edullista tarjousta usealta sanomalehden toimittajalta Newyorkissa. "Siveellisen aarreaitan" omistaja oli puhellut kanssani ehdotuksistansa ja mietteistänsä. "Suureen kansanvaltaan" olin lähettänyt moniaita kirjeitä, ja sen toimittaja kutsui minut päivällisille luoksensa, luultavasti aikomuksessa tähystellä minua ja tutkiaksensa mihin oikeastaan kelpaisin, ennenkuin hän päättäisi käyttää voimiani.
Herra Goldstick oli parhaassa ijässänsä oleva mies, kaljulla päälaella, kohteliaalla käytöksellä sekä tuolla omituisella katsannolla, jonka usein huomaamme niillä ihmisillä, jotka ovat omin voimin kohonneet maailmassa, kun puhuttelevat vasta-alkavaista. Hän kohteli aina vastatullutta iloisella, kumppalintapaisella vapaudella, jonka kautta hän luonnollisesti paremmin voikin oppia tuntemaan heidän luonteensa ja huomaamaan missä määrässä he voivat kelvata hänen tarkoituksiinsa ja olla hänen vaatimuksiensa mukaisia. Seurauksena hänen käytöksestänsä oli, että päivällinen oli varsin hupaisa. Hänen miellyttävä ystävällisyytensä poisti pian luontoperäisen ujouteni ja aterian lopulla olisin ollut valmis uskoutumaan hänelle melkeen yhtä vapaasti kuin äidilleni. Puhelimme päivän tärkeimmistä kysymyksistä, filosofiasta, historiasta, tieteistä, uskonnosta, elämästä, kuolemasta ja kuolemattomuudesta ja kaikesta puhelimme erinomaisella innolla ja hämmästyttävällä yhtäpitäväisyydellä mietteissämme — yhtäpitäväisyys, jonka tapaamme keskustelussa, kun toinen aina kokee olla samasta mielipiteestä kuin toinenkin. Kun sieluni hänen ystävällisen luonteensa lämpöisessä päivänpaisteessa oli avautunut ja luottamukseni oli täydessä kukoistuksessa kiertyi puhe itse asiaamme.
"Olenpa iloinen", sanoi herra Goldstick, "kun tässä epä-uskon ja epäilyksen-aikakaudessa tapaan nuoren miehen todellisella uskonnollisella vakuutuksella. Itse en tosin kuulu uskovain joukkoon, sen tunnustan mielipahalla; mutta, herra Henderson, minä pidän uskontoa arvossa, yhteis-elämämme välttämättömimpänä alku-aineena".
Herra Goldstick huokasi tätä lausuessansa, loi silmänsä kattoon ja kaatoi viiniä lasiin.
Hänen seurassansa tulin pian niin elähytetyksi, että rupesin tekemään tiliä minun ehkä liiaksi idealisista mietteistäni, jonka ohessa myöskin selvitin, että sanomalehtien toimittajain pitäisi tunteman itsensä sidotuksi yhtä pyhältä siveelliseltä valalta, kuin pappi, joka toimittaa virkaansa alttarin edessä.
Herra Goldstick alkoi erinomaisella ihastuksella ja innolla puhella mietteistäni; hänen puheensa oli niin voimakas ja sana-rikas ja hän sommitteli siihen sellaisia mielen-kuvaelmia, että minä tunsin jääväni varsin takapajulle; mykkänä ja hämmästyneenä katselin minä häntä ihmettelevällä kunnioituksella.
"Herra Henderson", jatkoi hän, "'Suuri kansanvalta' ei ole alkujansa mikään yritys rahan keinottelemiseksi, vaan se on suuri siveellinen höyrykone. Se on suuren amerikalaisen kansan äänen-kannattaja, jonka tarkoitus on yhteiskunnan perinpohjainen uudestaan synnyttäminen".
Tässä uskalsin huomauttaa, että "Siveellinen aarreaitta" oli sanonut pyrkivänsä aivan samaa päämaalia kohti, jolloin herra Goldstick'in kasvoille kuvautui sisässänsä valtaava harmi.
"Onko mahdollista", huudahti hän, "että tuo ulkokullattu on koettanut saada teidät verkkoihinsa? Nuori ystäväni", jatkoi hän ystävällisellä äänellä ja tuli aivan eteeni, "minä en todella koskaan tahtoisi lausua mitään pahaa virkaveljestäni sanomakirjallisuudessa, ja voinhan olla varma, että se, jonka nyt ai'on lausua, on yhtä varmassa tallessa, kuin jos en olisi laisinkaan sitä sanonutkaan".