Rakas lapsukaiseni!
Sinä saatat minut varsin tukalaan asemaan pyytäessäsi lausuntoani asiassa, jossa vanhempasi jo ovat lausuneet mielipiteensä.
Kuitenkin täytyy minun, Eva, muistuttaa Sinua, että olet yhtähyvin taivaallisen kuin maallisenkin isän lapsi ja että Sinun näin painavassa asiassa pitää ottaman tuntosi neuvonantajaksesi, ja muistaa kuinka tärkeä se lupaus on, jonka Sinä nyt ai'ot tehdä.
Muistuu mieleeni, että nuorena ollessani luin Charles Grandison'in teoksia ja kirjoitin muistoon esimerkkinä pidettävän Harriet Byron'in kirjeestä lauseen, jossa hän puhuu jostakin kosijastansa. Näin hän lausuu:
"Häneltä näkyy puuttuvan niitä ominaisuuksia, joita minä vaadin siltä mieheltä jota lupaan rakastaa, kunnioittaa ja tehdä onnelliseksi. Minä ai'on olla hyvä ja uskollinen vaimo, kun minä kerran menen naimisiin. Senpätähden en millään ehdolla tahdo mennä miehelle, jonka ymmärryksen ja älyn puute voisi saattaa minut epäilemään täyttäessäni velvollisuuksiani häntä kohtaan; enkä myöskään mene miehelle, joka ehkä jonkun oikun kautta voisi pakoittaa minut tekemään sitä, jota en itse voisi hyväksyä".
Minä mainitsen tämän syystä, että se mielestäni on hyvin järkevä päätös. Päättäen siitä kuvauksesta, jonka viime kirjeessäsi annoit herra Sydney'stä, luulen, että häneltä puuttuu juuri ne ominaisuudet, jotka Sinun miehelläsi ovat tavattavat ja joiden puute tekisi Sinulle vaikeaksi, melkeenpä mahdottomaksikin täyttää velvollisuutesi aviopuolisona. Selvää on, ett'ei hänen mielipiteensä vaikuta sinuun ja ett'ei teidän välillänne löydy mitään sielun heimolaisuutta.
Ei ole kylliksi, että mies on hyvä asioitsija, ja että hän taitaa hyvin asettaa rahansa. Ajattele, lapseni, että tämä mies, jonka seura Sinua väsyttää, on juuri se, johon olet aikeessa kiintyä koko ijäksesi ja jolle alttarin edessä ai'ot luvata lempiä myötä- ja vastoinkäynnissä. Voitko Sinä tämän tehdä?
Sinä vakuutat, ett'et vähintäkään lemmi tätä herra Sydney'tä, ja kuitenkaan et suunnittelekaan minkä kaltaisen sen miehen pitäisi oleman jonka edestä voisit jättää kaiken muun maailman, ja jota lempisit aina kuolohon saakka.
Juuri tuollaiset avioliitot, kuin se, jonka Sinä nyt ai'ot solmita, matkaansaattavat nuot onnettomuudet, jotka nykyaikaan saattavat avioliitot niin pahaan maineesen. Tyttö menee ajattelemattomasti ja tunnottomasti naimisiin miehen kanssa, jota hän ei vähintäkään lemmi, toivossa vast'edes ehkä voivansa oppia häntä lempimään, — kumminkin yhtä paljon kuin muut vaimot miehiänsä. Sitten sallima johtaa seura-elämässä hänen tuttavaksensa miehen, jota hän taitaisi innostuksella rakastaa ja jonka kanssa hän itse miehen tähden olisi mennyt naimisiin — miten silloin käypi? Nykyajan romaanit ovat täynnä kurjia, huonoja kertomuksia tällaisista suhteista, ja nyt huutavat kaikki vapaata avioliiton rikkomista, purkaaksensa yhdistyksiä, joita ei koskaan olisi pitänyt solmittaman.
Mutta kaikessa tässä hämmennyksessä löytyy toki yksi kiinne-piste; se on uskonto. Se varoittaa meitä tekemästä kevytmielisiä ja ajattelemattomia valoja, ja minä en voi muuta tehdä, kuin neuvoa Sinua sen äidillisiä opetuksia seuraamaan. Avioliiton lupaukset ovat pyhiä ja meidän tulee tarkasti ajatella mitä ne sisältävät ennenkuin me niitä teemme. Sentähden toivon, lapsukaiseni, että Sinäkin, tarkkatuntoisuudellasi, hyvällä päätös-voimallasi, ja jalolla luonteellasi teet mitä arvosi vaatii.