"Minä olen kulkenut matkan jalkaisin", sanoi Mattia, "ja se oli toki paljon pitempi."
Minä koetin hänelle selittää paraani mukaan, miten välimatkat saadaan kartalta, mutta ei hän näyttänyt oikein luottavan minuun.
Kun olin avannut säkkini, juolahti mieleeni tarkastaa mitä siellä oli, ja haluten näyttää Mattialle rikkauteni minä levitin tavarani ruohikolle. Minulla oli kolme paitaa, kolme paria sukkia, viisi nenäliinaa, kaikki hyvässä kunnossa, ja pari kenkiä, jotka jo olivat vähän kuluneet. Mattia hämmästyi.
"Mitäs sinulla on?" kysyin häneltä. — "Niin, minulla! Minulla on tämä viuluni, ei muuta." — "No me jaamme tavaramme niinkuin pitääkin, kun kerran olemme tovereita. Sinä saat kaksi paitaa, kaksi paria sukkia ja kolme nenäliinaa. Mutta kohtuus ja oikeus on, että sinä kannat laukkua tunnin ja minä toisen, ja niin jaamme vaivatkin tasan."
Mattia tahtoi kieltäytyä ottamasta vastaan tavaroita, mutta minä olin jo tottunut käskemään, mikä minusta tuntui varsin hauskalta, ja minä kielsin häntä väittämästä vastaan.
Tavaroitteni mukana olin pannut näkyville Etiennetten antaman vakkasenkin ja pienen laatikon, jossa oli Lisen antama ruusu. Mattia halusi aukaista senkin, mutta minä kielsin ja panin laatikon laukkuuni avaamatta.
"Jos tahdot tehdä minulle mieliksi, niin et koske milloinkaan tähän laatikkoon, siinä on muuan lahja", selitin hänelle. — "Hyvä, minä lupaan", vastasi hän.
Siitä saakka kuin olin ottanut lammasnahkatakkini ja harppuni, oli minua vaivannut muuan seikka hyvin kovasti — nimittäin housuni. Minusta tuntui sopimattomalta, että taiteilijalla oli pitkät housut. Esiintyessä yleisölle täytyi olla lyhyet housut ja pitkävartiset sukat pauloitettuina värillisillä nauhoilla. Pitkät housut olivat kylläkin hyvät puutarhurille, mutta nyt olin taas uudelleen taiteilija!…
Kun on oma herransa ja juolahtaa mieleen joku asia, niin sen panee myöskin heti toimeen. Minäkin avasin Etiennetten vakan ja otin sieltä sakset.
"Sillä aikaa kuin minä laittelen housujani", sanoin Mattialle, "sopii sinun näyttää soittotaitoasi."