"Katrillia!"
Ja pian tanssijat asettuivat paikoilleen keskelle pihaa.
"Oletko sinä soittanut katrillia?" kysyin Mattialta italiankielellä ja matalalla äänellä, sillä olin hyvin levoton.
"Olenpa hyvinkin." Ja hän soitti minulle muuatta säveltä viulullaan.
Minä onneksi satuin sen osaamaankin. Ja me olimme pelastetut!
Meidät sijoitettiin muutamiin vaunuihin, jotka oli vedetty vaunuliiteristä pihalle. Yhteissoittomme Mattian kanssa kävi kutakuinkin. Tosihan on, että soitimme sellaisille korville, jotka eivät olleet onneksi ylen hienostaneet eivätkä vaateliaat.
"Osaako teistä kumpikaan soittaa torvea?" kysyi paksu punainen poika.
"Minä osaan", vastasi Mattia, "mutta ei ole torvea."
"Minä käyn hakemassa, kun viulunsoitto, vaikka tosin kaunista, on heikkoa."
"Osaatko sinä soittaa torveakin?" kysyin Mattialta yhä italiankielellä.
"Minä soitan huiluakin ja kaikkia mikä vain vähänkään soipi."