Opettaja, oikea opettaja, jota me tarvitsimme, ei voinut olla mikään kyläpelimanni, vaan taiteilija, suuri taiteilija, joita on ainoastaan mahtavimmissa kaupungeissa. Kartasta näimme, että ennen Clermontia mahtavin kaupunki tiemme varressa oli Mende. Mutta oliko tämä niin mahtava kaupunki kuin piti olla? Sitä en tiennyt, mutta kun se nimi kartalleni oli kirjoitettu sellaisilla kirjaimilla, että se oli mahtava kaupunki, niin minun täytyi karttaani uskoa. Päätettiin siis, että Mendessä me panemme rahoja likoon musiikinoppituntia varten. Kun me saavuimme vihdoinkin Mendeen, oli jo myöhäinen ilta. Emme voineet mennä suoraa päätä ottamaan oppituntiamme, varsinkin kun olimme kuolla väsymyksestä. Mattialla kuitenkin oli kiire saada tietää, oliko soitannonopettajaa Mendessä, joka ei lainkaan näyttänyt niin mahtavalta kaupungilta kuin minä olin hänelle selittänyt. Illallista syötäessä hän kysyi majatalon isännältä, oliko kaupungissa hyvää soittajaa, joka antoi opetusta.
Majatalon isäntää hyvin hämmästytti tämä kysymys: "Ettekö tunne hra
Espinassousia?"
"Me olemme kaukaa", sanoin.
"Siis hyvin kaukaa?"
"Italiasta", vastasi Mattia.
Silloin majatalon isännän hämmästys hävisi, ja hän näytti tässä tapauksessa, kun me tulimme niin kaukaa, antavan meille anteeksi sen, ettemme tunteneet hra Espinassousia.
"Toivon, että olemme sattuneet oikeaan paikkaan", sanoin Mattialle italiankielellä.
Ja kumppanini silmät loistivat. Herra Espinassous varmaankin vastaa kuin vettä valaen kaikkiin hänen kysymyksiinsä.
Minua vain pelotti muuan seikka: rupeaakohan niin kuuluisa taiteilija antamaan opetusta sellaisille kurjille kuin me raukat olimme?
"Onko hra Espinassousilla paljon työtä?" kysyin.