"Voi veikkoset, hänellä on paljon työtä. Minkävuoksi hänellä ei olisi?"
"Luuletteko, että hän ottaa meitä vastaan huomenaamulla?"
"Varmaan. Hän ottaa vastaan kaikki, kun on nimittäin rahaa taskussa, se on ymmärrettävä asia."
Niinhän mekin ymmärsimme, ja me olimme vakuutettuja, ja ennenkuin nukuimme, keskustelimme pitkän aikaa kaikesta, mitä meidän piti kysyä huomenna tältä kuuluisalta opettajalta.
Somistauduttuamme huolellisesti, se on: puhdistauduttuamme, sillä muuta emme voineet tehdä, kun meillä ei ollut muita vaatteita kuin ne, mitkä olivat yllämme, me otimme soittimemme, Mattia viulunsa ja minä harppuni, ja lähdimme hra Espinassousin luo. Tultuamme talon eteen, jossa meille oli neuvottu opettajan asuvan, luulimme erehtyneemme, sillä tämän talon seinällä riippui kaksi pientä parturinlevyä, jotka eivät ikipäivinä ole olleet musiikinopettajan tunnusmerkkejä. Kun me seisoimme katselemassa tätä ovea partoineen, joka kaikesta päättäen näytti olevan käytävä parturin luo, kulki muuan henkilö ohi, ja me häneltä kysyimme missä asuu hra Espinassous.
"Tuossa", sanoi hän viitaten parturinpuotia.
Minkävuoksi ei musiikinopettaja voisi asua parturin luona?
Me astuimme sisään. Puoti oli jaettu kahteen yhtä suureen osaan; oikeanpuoleisessa oli hyllyillä harjoja, kampoja, purkkeja, saippuoita, ja vasemmanpuoleisessa osassa oli erityisillä laitoksilla ja seinillä kaikenlaisia soittimia, viuluja, torvia, trumpeteita ja muita.
"Asuuko hra Espinassous täällä?" kysyi Mattia.
Pieni, vilkas mies, joka hääri vikkelästi kuin lintu ja oli ajamassa partaa muutamalta mieheltä, joka istui nojatuolissa kuvastimen edessä, vastasi pienen miehen äänellä: "Minä se olen."