Minä se en ollut joka nauroi, vaan Mattia. Nauroiko hän minun ällistymiselleni? Vai oliko hän iloissaan vain siitä, että oli saanut tietää mitä oli halunnut? Oli miten oli, hän nauroi ääneen.
Minä seisoin suu auki katsellen tätä parturia, joka hyörien aina vain Mattian ympärillä napsutteli saksiaan ja piti pieniä esitelmiään, jotka minusta tuntuivat ihmeellisiltä. Niin kauan kuin Mattian hiuksia leikattiin, ei häneltä ehtyneet kysymykset, ja kaikkeen, mitä hän kysyi, parturi, vastasi yhtä helposti ja varmasti kuin viulun virittämisestäkin. Mutta vastattuaan näin hänkin alkoi kysellä ja sai pian tietää, mitä varten me olimme tulleet hänen luokseen; Silloin hän rupesi nauramaan ääneen.
"Kas vain, niitä pojanveitikoita", sanoi hän. "Aika veitikoita."
Sitten hän tahtoi, että Mattia, joka nähtävästi hänestä oli suurempi veitikka kuin minä, soittaisi jotain. Mattia tarttui rohkeasti viuluunsa ja soitti muutaman valssin.
"Ja sinäkö et tunne nuottejakaan!" huudahti parturi sinutellen
Mattiaa, aivan kuin olisi tuntenut hänet jo pitkät ajat.
"Minä soitan myöskin klarinettia", sanoi Mattia ottaen parturin soitinvarastosta klarinetin. "Ja soitan minä torveakin."
"No soita koetteeksi", sanoi Espinassous innoissaan. Ja Mattia soitti kappaleen kummallakin. "Tämä poikahan on ihmeellinen", sanoi Espinassous. "Jos haluat jäädä minun luokseni, niin minä sinusta teen taitavan soittoniekan, huomaa, suuren soittotaiteilijan. Aamusin sinä minun kanssani ajat partoja ja leikkaat hiuksia, ja muun osan päivää minä sitten opetan sinua soittamaan. Älä luulekaan, etten minä olisi kykenevä mestari sinua opettamaan, kun olen parturi. Täytyy elää, syödä, juoda ja nukkua, ja partaveitsi on hyvä tätä varten. Jasmin, joka ajoi ihmisten partoja, ei ollut suinkaan senvuoksi vähempiarvoinen Ranskan suurimpien runoilijain joukossa."
Odottaen tämän esitelmän loppua katsoin Mattiaa. Mitä hän vastaa? Menetänköhän ystäväni, toverini, veljeni, niinkuin olin menettänyt kaikki, joita rakastin? Sydäntäni ahdisti. Minä en kuitenkaan antautunut tämän tunteen valtaan. Tapaus oli muutamassa suhteessa samanlainen kuin silloin, kun rouva Milligan oli tahtonut pidättää minut luonaan: minä en tahtonut tuottaa itselleni samoja katumuksia kuin Vitalis.
"Ajattele vain itseäsi, Mattia", sanoin hänelle liikutetulla äänellä.
Mutta hän tuli minun luokseni kiireesti ja tarttui käteeni: "Minäkö jättäisin ystäväni! Sitä en voisi tehdä milloinkaan. Kiitoksia vain, hyvä herra."