Kun eläinlääkäri oli naimisissa ja hänellä oli useampia lapsia, niin meillä pian oli yleisöä ympärillämme. Lehtimajassa sytytettiin lyhdyt, ja me soitimme aina kymmeneen asti. Aina kun olimme kappaleen soittaneet, taputettiin meille käsiä ja pyydettiin uutta. Ja jos eläinlääkäri ei lopulta olisi meitä toimittanut pois, niin olisimme saaneet soittaa varmaankin hyvän osan yötä.
"Antakaa heidän mennä nukkumaan, sillä heidän pitää olla täällä aamulla seitsemän aikana."
Mutta meitä ei päästetty antamatta meille illallista, joka olikin varsin mieluinen asia. Ja Capi näytteli muutamia hullunkurisimpia osiaan, joka oli lapsista mieluista. Oli melkein kahdentoista aika, kun me pääsimme kotia. Usselissa, joka illalla oli niin hiljainen kaupunki, oli jo varhain aamulla suuri hälinä ja touhu. Ennen päivän nousua olimme kamariimme kuulleet kadulta kärryjen jyrinää, hevosten hirnuntaa ja lehmäin ammuntaa, lampaitten määkinää ja markkinamiesten huutoja. Ja kun me aamulla tulimme majatalomme pihalle, niin se oli täynnä kuormia, joita yhä tuli lisää. Kadulla oli sankkaa joukkoa yhtenään, joka liikkui torille päin. Ja kun oli vasta kuuden aika, niin me lähdimme katselemaan jo etukäteen lehmiä, jotka olivat saapuneet torille.
Olipa siellä kauniita lehmiä: kaikenvärisiä ja kaikenkokoisia, lihavia ja laihoja lehmiä, jotka pyörittelivät silmiään märehtien rauhallisesti, tietämättä etteivät enää pääse laitumille, joilla olivat kasvaneet.
Puolisen tuntia kuljettuamme olimme tavanneet toistakymmentä sellaista lehmää, jotka meitä miellyttivät mikä minkin ominaisuutensa puolesta, kaksi senvuoksi, että olivat punaisia, kolme senvuoksi, että olivat valkeita, ja tästä värikysymyksestä tietysti syntyi väittely Mattian ja minun välillä. Seitsemän aikana olimme eläinlääkärin luona, joka meitä odotti, ja hänen kanssaan tulimme markkinatorille selittäen hänelle uudelleen millaisia ominaisuuksia vaadimme lehmältä, jonka ostamme. Vaatimuksemme sisältyivät tähän: lypsää paljon ja syö vähän.
"Tuossa näyttää olevan muuan hyvä lehmä", sanoi Mattia osottaen muuatta vaaleaa lehmää.
"Minä luulen, että tuo on parempi", sanoin minä osottaen muuatta punaista.
Eläinlääkäri sai meidät yksimielisiksi sillä, ettei pysähtynyt kummankaan luo, vaan meni erään kolmannen luo. Se oli pieni, hoikkasäärinen, punainen muulta ruumiiltaan, mutta korvat ja posket ruskeat, silmäin ympärillä mustaa ja turpa valkoinen.
"Kas siinä on juuri sellainen lehmä, joka teille sopii", sanoi hän.
Henturoisen näköinen mies piteli lehmää köydestä. Eläinlääkäri kääntyi hänen puoleensa kysyen lehmän hintaa.