"Kolmesataa markkaa."
Kolmesataa markkaa! Eihän meistä ollut sen ostajiksi, ja minä tein eläinlääkärille merkkejä, että meidän pitäisi mennä sen ohi katselemaan toisia. Mutta hän taas minulle antoi merkkejä, että katselemme tätä lehmää. Syntyi keskustelu hänen ja talonpojan välillä: eläinlääkäri tarjosi 150 markkaa, talonpoika alensi 10 markkaa. Eläinlääkäri kohotti 170 markkaan, talonpoika laski 280 markkaan ja sitten vähitellen 210 markkaan, mutta siihen jäi.
Tällä aikaa Mattia oli pyöriskellyt lehmän ympärillä ja viimein kiskaissut karvoja sen hännästä, jolloin lehmä potkaisi. Silloin minäkin päätin, että otamme tämän lehmän.
"No olkoon, kaksisataakymmenen markkaa", sanoin ja ojensin käteni ottaakseni köydestä kiinni, mutta talonpoika ei antanutkaan.
"Entä kaupantekiäisneulat?" sanoi hän.
Syntyi uusi keskustelu, ja me sovimme niin, että markka kaupantekiäisneuloihin. Meille jäi siis vielä kolme markkaa. Minä ojensin uudelleen käteni, ja talonpoika tarttui siihen puristaen lujasti. Koska olin hänen ystävänsä, niin en kai unhota harjakkaisviiniä. Se maksoi puolimarkkaa. Kolmannen kerran ojensin käteni tarttuakseni köyteen, mutta ystäväni talonpoika sanoi: "Onko teillä päitsiä? Minä olen myönyt lehmän, vaan en päitsiä."
Mutta kun hän oli ystäväni, niin hän suostui minulle antamaan päitset puolellatoista markalla, joka oli pilahinta, sanoi hän. Meillä piti olla päitset taluttaaksemme lehmäämme, ja minä annoin puolitoista markkaa laskien, että meille jäi vielä markka. Minä siis luin hänen kouraansa kaksisataakolmetoista markkaa ja ojensin käteni neljännen kerran.
"Missä teillä on köysi?" kysyi talonpoika. "Päitset olen teille myönyt, vaan en köyttä."
Köysi maksoi markan, viimeisen markkamme. Ja kun sen olin maksanut, niin saimme lehmän päitsineen köysineen.
Meillä oli nyt lehmä, mutta ei penniäkään rahaa, millä ostaa ruokaa itsellemme ja lehmällemme.