"Laskeutaan pian", sanoin.
"Jos Barberinin emäntä on kotona, niin miten järjestämme lehmän viennin, niin että se tapahtuu äkkiarvaamatta?" kysyi Mattia.
"Sinä viet sen yksinäsi ja sanot, että tämä on prinssiltä, ja kun hän kysyy keitä prinssiltä, niin silloin minä astun esiin?"
"Onpa vahinko, ettemme voi mennä soittaen. Se olisi mainiota!"
"Mattia, ei nyt enää tyhmyyksiä!"
"Ole huoleti, minua ei haluta uudistaa sitä tapausta, mutta jos tämä elukkamme olisi rakastanut musiikkia, niin silloin olisi vähän soitettu, ja se olisi ollut pulskaa."
Kun tulimme muutamalle penkereelle, joka oli juuri talon päällä, niin näimme valkoisen päähineen ilmestyvän talon pihalle. Barberinin emäntä kulki siellä, hän kulki veräjälle, avasi sen ja lähti kylälle päin. Minun teki kovin mieli huutaa, mutta kun olin monta kuukautta ajatellut hämmästyttää häntä, niin en voinut näin yhtäkkiä luopua aikeestani. Me olimme pian veräjällä ja astuimme sisään, niinkuin olin siitä monesti ennenkin astunut. Tiesin hyvin äidin tavat, että ovi ei ole lukossa, joten pääsemme helposti sisään huoneeseen. Mutta ensi töiksemme meidän piti toimittaa lehmä navettaan, joka oli sekin aivan ennallaan. "Nyt menemme huoneeseen, minä asetun takan ääreen, niin että äiti näkee minut heti kun tulee sisään, ja kun kuulemme veräjän käyvän, niin sinä Capin kanssa piiloudut vuoteen taa, ettei hän näe kuin minut yksin. Uskotko, että hän hämmästyy?"
Me astuimme huoneeseen, ja minä istuin takan ääreen, jossa olin viettänyt niin monta talvista iltapuhdetta. Pitkät hiukseni panin takinkauluksen alle ja koetin kyyristyä niin pieneksi kuin suinkin, että olisin mikäli mahdollista pikku Remin näköinen. Siitä paikaltani näin veräjälle, niin ettei ollut pelkoa, että äiti tulisi tietämättämme. Ja odotellessani katselin ympärilleni. Minusta tuntui, kuin olisin lähtenyt kotoa eilen: ei ollut tapahtunut mitään muutosta, kaikki oli samalla paikalla kuin ennenkin, paikoillaan oli vielä paperikin, jolla oli paikattu minun särkemäni akkunan lasi, paperi oli vain kellastuneempi ja savustunut. Jos olisin uskaltanut lähteä paikoiltani, niin olisin voinut katsella kaikkea läheltä huvikseni, mutta kun äiti voi tulla millä hetkellä hyvänsä, niin piti minun istua siinä paikoillani pitämässä vahtia. Sitten yhtäkkiä näinkin valkoisen päähineen, ja veräjä vinkui saranoissaan.
"Mene joutuin piiloon", sanoin Mattialle ja itse kyyristyin pieneksi.
Ovi aukesi ja äiti huomasi minut.