"Vai niin, sinä siis olet löytänyt vanhempasi", huudahti äiti.
"En ole, minä vain tahdoin sanoa, että Mattia on minun toverini, ystäväni, ja tässä on Capi, myöskin toverini ja ystäväni. Tervehdi, Capi, isäntäsi äitiä!"
Capi nousi kahdelle jalalle ja käpälät rinnallaan kumarsi arvokkaasti, joka sai Barberinin emännän nauramaan, niin että kyyneleet hänen silmistään kuivuivat.
Mattia, jolla ei ollut niin paljon syytä kuin minulla unhottamaan itsensä, antoi minulle merkin muistuttaen lehmästämme.
"Lähdemme, äiti, pihalle katsomaan päärynäpuuta, josta olen Mattialle paljon puhunut", sanoin.
"Ja käymme katsomassa myöskin sinun puutarhaasi, jonka olen säilyttänyt sellaisenaan kuin se sinulta jäi, jotta sinä sen tapaat samanlaisena, kun tulet, sillä olen aina uskonut, että sinä vielä tulet."
"Vieläkö siinä kasvaa juurikkaatkin, joita olin istuttanut?"
"Sinäkö ne istutit? Minä sitä arvelinkin, että sinä se olet ne istuttanut, sinä kun aina tahdoit hämmästyttää minua."
Nyt oli sovelias hetki.
"Onko navetta muuttunut sen jälkeen, kun Kullanomena lähti, joka oli samanlainen kuin minäkin, ettei tahtonut millään lähteä talosta."