"Eipä ole sekään muuttunut", sanoi äiti. Ja kun me olimme juuri navetan edessä, niin hän työnsi oven auki, ja samassa lehmämme, jonka oli nälkä ja joka varmaan luuli, että tultiin antamaan ruokaa, rupesi ammumaan.
"Navetassa lehmä, lehmä navetassa!" huusi äiti.
Mattia ja minä emme voineet enää pidättää itseämme, vaan rupesimme nauramaan. Äiti katsoi meihin hyvin hämmästyneenä, mutta tämän lehmän ilmestyminen navettaan oli hänestä niin outoa, ettei hän voinut sitä ymmärtää.
"Me olemme teitä sillä hämmästyttäneet, ja eikö tämä ole yhtä arvokas uutuus kuin juurikkaat?"
"Tekö tuoneet minulle lehmän, minulle lehmän, te?" hoki hän.
"Minä en ole tahtonut tulla tyhjin käsin äidin luo, joka on ollut, niin hyvä pienelle Remille, hyljätylle lapselle. Ja tuumaillessani mikä olisi hyödyllisintä, ajattelin, että lehmä Kullanomenan sijaan olisi paras kaikista, ja niin Usselin markkinoilta ostimme tämän lehmän rahoilla, jotka olimme ansainneet Mattian kanssa."
"Sinä hyvä poika, rakas lapseni!" Ja äiti suuteli minua.
Me menimme navettaan, että äiti sai tutkia lehmää, joka nyt oli hänen. Ja joka seikalle, minkä lehmässä huomasi, hän lausui tyytyväisyytensä ja ihmettelynsä.
"Niin hyvä lehmä!"
Yhtäkkiä hän päättyi katsomaan minua: "Sinusta siis on tullut rikas?"