"No minkä vuoksi minun veljeni ja sisareni eivät pitäisi sinua samalla tavoin veljenään?"
"Se on aivan eri asia. Minä en ole ollut puettu kauniisiin vaatteisiin."
"Mitä se merkitsee?"
"Se merkitsee paljonkin, sinä sen ymmärrät niinkuin minäkin. Sinä olisit tullut Luccaan, jonne et nyt enää tule, sinut olisivat köyhät vanhempani ottaneet vastaan, vaatimatta sinulta mitään, koska ovat köyhempiä kuin sinä. Mutta sinun vanhempasi ovat rikkaita, jota kauniit vaatteet osottavat, niinkuin Barberinin emäntä sanoikin. He ovat ylhäisiäkin. No miten voit ajatella heidän ottavan vastaan sellaista köyhää kurjaa kuin minä olen?"
"No mutta mikä minä sitten olen, jos en köyhä kurja?"
"Niin nyt tällä hetkellä, mutta huomenna sinä olet heidän poikansa, ja minä olen aina oleva sama mikä olen tänäänkin. Sinut pannaan kouluun, sinulle hankitaan opettajia, ja minä saan jatkaa maantien kulkemista yksikseni, muistellen sinua, niinkuin sinäkin olet muisteleva minua toivoakseni."
"Voi Mattia ystäväni, miten voit puhua tuolla tavoin?"
"Minä puhun niinkuin ajattelen, ja sen vuoksipa en voi olla iloinen ilostasi: sen vuoksi ainoastaan, että meistä tulee ero, ja minä olin aina kuvitellut ja uskonut, että olisimme aina yhdessä, niinkuin nyt olemme. Oh, ei samanlaisina kuin nyt, köyhinä katusoittajina. Mutta me olisimme tehneet työtä, meistä olisi tullut oikeita soittajia, jotka olisimme soittaneet oikealle yleisölle, eroamatta koskaan toisistamme."
"Mutta niin on tapahtuva, rakas Mattia. Jos vanhempani ovat rikkaat, niin heidän rikkautensa on sinua varten niinkuin minuakin; jos minut pannaan kouluun, niin sinä tulet minun kanssani. Me emme toisiamme jätä, me teemme työtä yhdessä, me kasvamme, me elämme yhdessä, niinkuin sinä olet toivonutkin, ja niinkuin minäkin olen toivonut yhtä innokkaasti kuin sinäkin, sen vakuutan."
"Minä tiedän, että sinä toivot, mutta sinä et sitten enää ole oma herrasi niinkuin nyt olet."