"Minä tulen sinua noutamaan vaunuilla ja nelivaljakolla."
Ja hän uskoi, niin että hän jo käsillään taputteli hevosia: hän varmaan näki vaunutkin oman mielikuvituksensa mukaan, niinkuin minäkin näin.
Mutta ennenkuin voin ajaa hevosilla Parisista Dreuzyyn, piti minun kävellä jalkaisin Dreuzystä Parisiin. Ja jos ei Mattiaa olisi ollut, niin minulla ei olisi ollut muuta huolta kuin tehdä pitkiä taipaleita tyytyen siihen, että olisin saanut ansaituksi juuri sen, mikä oli aivan välttämätöntä jokapäiväiseksi tarpeeksi. Mitä hyötyä nyt oli nähdä vaivaa? Eihän meidän tarvinnut enää ostaa lehmää eikä nukkea, ja kunhan vain saimme jokapäiväisen leipämme, niin eihän toki minun tarvinnut koota rahaa vanhemmilleni.
Mattia ei tyytynyt näihin selityksiin.
"Ansaitaan niin paljon kuin ansaita voimme", sanoi hän. "Eihän ole sanottu, että me tapaamme Barberinin heti."
"Jollemme tapaa häntä kahdentoista aikana, niin tapaamme hänet kahden aikana. Mouffetardin katu ei ole niin pitkä."
"Mutta jos hän ei asukaan Mouffetardin kadun varrella?"
"Menemme sinne, missä hän asuu."
"Mutta jos hän on palannut Chavanoniin? Hänelle pitää silloin kirjoittaa ja täytyy odottaa hänen vastaustaan. Millä elämme tämän aikaa, jos meillä ei ole penniäkään taskussa? Luulisi, että sinä et tunne ollenkaan Parisia. Sinä olet unhottanut Gentillyn kaivostien?"
"Enpä ole."