"Jollemme pian rikastu vanhempaisi rahoilla", sanoi Mattia nauraen, "niin rikastumme omilla ansioillamme, joka olisikin komeaa."
Neljäntenä päivänä tuli vastaus Barberinin emännältä. Kirjeessä, jonka hän oli kirjoituttanut, kun itse ei osannut, hän sanoi, että oli saanut jo tiedon miehensä kuolemasta ja että vähää ennen sitä oli saanut mieheltään kirjeen, jonka lähetti nyt minulle, arvellen sen voivan olla hyödyksi minulle, koska siinä oli tietoja vanhemmistani.
"Lue joutuin", huudahti Mattia, "lue joutuin Barberinin kirje."
Vapisevin käsin ja sydän ahdistuksissa avasin tämän kirjeen:
"Rakas vaimoni.
Minä olen sairashuoneessa ja niin sairaana, että en usko enää paranevani. Jos minä jaksaisin, niin selittäisin sinulle, miten tauti on syntynyt, mutta mitäpä siitä hyötyä, parasta on kirjoittaa siitä, mikä on tärkeämpi. Ja senvuoksi ilmoitan sinulle, että jos en parane, niin kirjoita sinä osotteella Greth and Galley, Greensquare, Lincoln's-Inn, Lontoo, heillä on toimena hakea Remi. Sinä sanot heille, että ainoastaan sinä voit antaa hänestä tietoja, ja sinä pidät huolen, että saat hyvän maksun tästä, jotta voit elää huoleti vanhuutesi päivät. Sinä saat tietää, missä Remi on, kun kirjoitat puutarhuri Acquinille, joka nykyään on Clichyn vankilassa Parisissa. Anna kirkkoherran kirjoittaa kaikki kirjeesi, sillä tällaisessa asiassa ei saa luottaa keneen tahansa. Älä ryhdy mihinkään toimeen, ennenkuin olet saanut kuulla minut kuolleeksi.
Syleilen sinua viimeisen kerran.
Barberin."
En ollut saanut vielä kirjettä loppuun luetuksi, kun
Mattia hypähti seisaalleen.