Yleinen syyttäjä pyysi puheenvuoroa ja muutamin sanoin selitti asian: Pyhän Yrjön kirkossa oli tehty varkaus, varkaat, yksi mies ja poika, olivat nousseet kirkkoon tikapuita myöten särkien akkunan, heillä oli mukanaan koira, jonka olivat ottaneet sitä varten, että se ilmaisisi, jos tulisi joku vaara. Muuan ohikulkija, neljänneksen yli yhden, oli hämmästynyt nähdessään kirkosta heikkoa valoa. Hän oli kuunnellut ja kuullut kolinaa, oli mennyt herättämään kirkonpalvelijaa; oli tultu sitten miehissä, silloin oli koira haukkunut ja varkaat olivat paenneet akkunasta jättäen koiransa kirkkoon; koira nerokkaan ja innokkaan poliisikonstaapelin Jerryn kuljettamana kilparadalle oli tuntenut isäntänsä, joka oli tämä poika, joka nyt oli syytettyjen penkillä; mitä toiseen varkaaseen tulee, niin ollaan hänen jäljillään.
Perusteltuaan sitten asiaa yleinen syyttäjä osotti minun olevan syyllisen ja vaikeni.
Tuomari silloin katsomatta minuun, ja aivan kuin olisi puhellut itsekseen, kysyi nimeni, ikäni ja toimeni.
Minä vastasin englanninkielellä, että nimeni oli Francis Driscoll ja asuin vanhempaini luona Lontoossa Punaisen Jalopeuran talossa Bethnal-Greenissä. Sitten pyysin saada selittää ranskankielellä, kun olin kasvanut Ranskassa ja ainoastaan muutaman kuukauden ollut Englannissa.
"Älkää luulko voivanne minua pettää, sillä minä osaan ranskankieltä", sanoi tuomari.
Minä kerroin nyt siis ranskankielellä ja selitin miten oli aivan mahdotonta, että minä olisin voinut olla kirkossa yhden aikana, kun juuri silloin olin kilparadalla ja puoli kolme olin Suuren Tammen ravintolassa.
"Missä olitte neljänneksen yli yhden?" kysyi tuomari.
"Tiellä Suuren Tammen ravintolaan."
"Miten selitätte sen, että koiranne oli kirkossa?" kysyi tuomari.
"Minä en voi sitä selittää, minä en sitä ymmärrä. Koira ei ollut mukanani, minä sen olin aamulla sitonut muutamiin vaunuihin."