Minun ei käynyt sanominen enempää, sillä en tahtonut antaa aseita isääni vastaan. Minä katsoin Mattiaa, hän teki minulle merkkejä, että selittäisin vielä, mutta minä olin vaiti.
Sitten kuulusteltiin minun todistajiani, Bobia ja hänen tovereitaan, ravintolan isäntää, jotka kaikki todistivat minun edukseni, miten olin aikani käyttänyt. Mutta kuitenkin jäi hämäräksi, missä olin ollut juuri sillä hetkellä, josta oli kysymys ja jolloin minä olin lähtenyt kilparadalta, ja tämä kohta oli pääseikka.
Kun kysely oli loppunut, niin tuomari kysyi, oliko mitään lisättävää.
Minä vastasin, että olin syytön, ja jätin asian oikeuden päätettäväksi.
Tuomari julisti, että minut on vietävä kreivikunnan vankilaan odottamaan suuren juryn päätöstä siitä, olenko vai enkö manattava rikosasiain-oikeuteen.
Rikosasiain-oikeuteen!
Minä luhistuin penkilleni. Siinä se oli; miksi en ollut totellut
Mattiaa!
XVIII.
Vasta pitkän ajan kuluttua sen jälkeen kuin minut oli viety vankihuoneeseeni, sain selville, minkävuoksi minua ei oltu vapautettu: tuomari tahtoi odottaa, että saadaan kiinni ne, jotka olivat murtautuneet kirkkoon, nähdäkseen enkö ollut heidän rikostoverinsa.
Yleinen syyttäjä oli sanonut, että ollaan jäljillä. Minä siis surukseni ja häpeäkseni saisin pian istua syytettyjen penkillä heidän vieressään. Milloinkahan tämä tapahtuu? Milloinkahan minut siirretään kreivikunnan vankilaan? Mikä se vankila oli? Missä se oli?