Capi oli paljon onnellisempi, sille taputettiin käsiä monet kerrat ja oikein innostuksella. Näytäntö jatkui, ja kuului kerrassaan myrskyisiä suosionosotuksia. Se oli Capin ansio. Ei taputettu ainoastaan käsiä, vaan jalkojakin jyristettiin.
Nyt oli sopiva hetki. Sillä aikaa kuin minä Vitaliksen soittaessa tanssin espanjalaista, Capi kulki katsojain rivejä pitkin, lipas hampaissaan.
Saakohan se kokoon neljääkymmentä markkaa? tämä kysymys ahdisti sydäntäni hymyillessäni yleisölle mitä herttaisimmalla tavallani. Olin aivan hengästyksissäni ja tanssin yhä, sillä en saanut lopettaa ennenkuin Capi tuli takaisin. Capi ei pitänyt kiirettä. Kun joku ei antanut, niin se taputti käpälällään taskua.
Vihdoin näin sen sitten tulevan, ja yritin lopettamaan tanssini, mutta Vitalis antoi minulle merkin yhä jatkamaan. Tanssiessani lähestyin Capia ja näin, että lipas ei ollut läheskään täynnä. Silloin Vitalis, joka myöskin oli arvioinut saaliin, nousi ja sanoi:
"Minä uskon imartelematta itseämme voivani sanoa, että me olemme täysin suorittaneet ohjelmamme. Kuitenkin, kun kynttilämme vielä palavat, minä, jos arvoisa yleisö niin haluaa, laulan muutamia lauluja. Capi kulkee vielä kerran ympäri, jotta ne henkilöt, jotka edellisellä kerralla eivät ole löytäneet taskunsa suuta, nyt tällä kertaa ovat taipuisampia. Minä näin pyydän heitä valmistumaan edeltäpäin kukkaronsa avaamaan."
Vaikka Vitalis oli ollut laulunopettajani, niin en koskaan ollut kuullut hänen oikein laulavan, tai en ainakaan sillä tavoin kuin hän tänä iltana lauloi.
Hän valitsi kaksi kappaletta, jotka koko maailma tunsi, mutta joita minä en silloin tuntenut: romanssin Josephista: "Tuskin lapsuuden kuluttua", ja romanssin Richard Leijonamielestä: "O Richard, mun kuninkaani!" Siihen aikaan en osannut arvostella, laulettiinko hyvin vai huonosti, taiteellisesti vai taiteetta, minä voin ainoastaan arvostella sen mukaan, minkä vaikutuksen Vitaliksen laulu minuun silloin teki. Näyttämön sopessa, jonne olin asettunut, minä olin sulaa kyyneliini.
Kyyneleitteni seasta näin muutaman nuoren naisen, joka istui etumaisella penkillä, taputtavan käsiään kaikin voimin. Olin hänet huomannut jo heti alussa, sillä hän ei ollut tavallisen maaseutulaisen näköinen, vaan erosi muusta yleisöstämme: hän oli oikea ylhäinen vallasnainen, nuori, kaunis, ja hänen päällysvaatteensa vuorista olin päätellyt hänet koko kylän rikkaimmaksi. Hänellä oli vierellään pieni poika, joka oli taputtanut innokkaasti käsiään Capille. Se oli varmaankin hänen poikansa, sillä se oli hyvin naisen näköön.
Ensimäisen romanssin jälkeen Capi oli lähtenyt kiertomatkalleen, ja ihmeekseni huomasin, että nainen ei pannut mitään lippaaseen. Kun Vitalis oli lopettanut toisen romanssin, niin nainen viittasi minua ja minä menin hänen luokseen.
"Minä mielelläni haluaisin puhutella isäntäänne", sanoi hän.