"Tuolla elämämme muuttuu", sanoi hän minulle aivan kuin jatkoksi jo
aikoja sitten alotettuun keskusteluun, "neljän tunnin kuluessa olemme
Parisissa". — "Parisiko se on, joka leviää tuolla alhaalla?" —
"Niin on."
Sitten Vitalis jatkoi: "Parisissa me eroamme."
Heti synkistyi päivä yöksi. Minä käännyin katsomaan Vitalista. Hän myös katseli minua, ja muotoni kalpeudesta ja huulteni värisemisestä hän tiesi, mitä mielessäni liikkui. "Sinä näytät olevan levoton ja huolissasi", sanoi hän. — "Meidänkö pitää erota?" sanoin vihdoin, kun mielenliikutukseni ensimäinen puuska oli ohi.
"Poika raukka!"
Tämä sana ja erittäinkin se ääni, jolla hän sen lausui, sai kyyneleet silmiini. Siitä oli niin kauan, kun minä olin kuullut hyväilevän sanan.
"Te olette niin hyvä!" huudahdin.
"Sinä se olet hyvä, kelpo poika, oikein kunnon pieni sielu. Näes, elämässä on hetkiä, jolloin on taipuisa tunnustamaan tällaista ja heltymään. Kun kaikki käy hyvin, niin kulkee tietään ajattelematta paljon niitä, jotka meitä seuraavat, mutta kun kaikki käy huonosti, kun tuntee kulkevansa vastamäkeä, varsinkin kun on vanha — se on: ilman uskoa huomiseen päivään — niin silloin tuntee tarvetta turvautua ympärillämme oleviin, ja onnellinen se, jolla on joku lähellään. Sinua ehkä hämmästyttää kuullessasi, että minä turvaun sinuun, eikö niin? Mutta niin se kuitenkin on. Enkä mistään muusta minä tunne niin lohdutusta kuin siitä, että silmäsi ovat kosteat minua kuunnellessasi. Sillä minä myöskin, pieni Remi poikani, minäkin olen huolissani. Vasta myöhemmin, kun minäkin sain jonkun, jota rakastaa, olen tuntenut ja kokenut näiden sanojen totuuden. On onnetonta, että aina täytyy erota sillä hetkellä, jolloin juuri tahtoisi yhä enemmän lähestyä."
"Mutta te ette tahdo minua jättää Parisissa?" sanoin pelokkaasti.
"En, minä en tahdo sinua jättää, sen saat uskoa. Mitä sinä tekisit Parisissa yksinäsi, poika parka? Ja sitten minulla ei ole oikeuttakaan jättää sinua, huomaa se. Sinä päivänä, kun en jättänyt sinua tuon kunnon naisen hoitoon, minä sitousin itse kasvattamaan sinua parhaani mukaan. Pahaksi onneksi ovat kaikki seikat käyneet minua vastaan. Tällä hetkellä en voi sinulle mitään, ja sen vuoksi ajattelen, että eroamme, ei ainaiseksi, vaan ainoastaan muutamiksi kuukausiksi, jotta me voisimme elää kumpikin tahollamme nämä viimeiset kuukaudet tätä huonoa vuodenaikaa. Me saavumme Parisiin muutaman tunnin kuluttua. Mitä luulet meidän voivan siellä tehdä joukolla, jossa ei ole jäljellä kuin Capi yksin?"
Koira, kuultuaan nimeään mainittavan, asettui vastaamme ja nostettuaan käpälän korvalliselleen tehden kunniaa sotilaan tavoin asetti käpälänsä sitten rinnalleen aivan kuin olisi tahtonut sanoa, että me voimme luottaa hänen uskollisuuteensa. Se ei kuitenkaan tällaisena hetkenä voinut tyynnyttää mieltämme. Vitalis pysähtyi hetkiseksi ja silitti koiran päätä.