Minä seurasin häntä, ja pian tulimme muutaman joen luo, jonka yli kuljimme likaista siltaa myöten, jollaista en ikinä ollut nähnyt. Lumi oli kuin survottua hiiltä, mihin upposi nilkkoja myöten. Saavuimme lopuksi muutaman kadun päähän, jonka toista päätä ei näkynyt. Sen molemminpuolin oli taloja, mutta köyhän ja likaisen näköisiä eikä läheskään niin sieviä ja kauniita kuin Bordeauxissa tai Toulousesssa ja Lyonissa.
Lumi oli kasattu kinoksiin sinne tänne, ja näihin mustiin kinoksiin oli heitetty tuhkaa, mädänneitä kasviksia ja kaikenlaista likaa. Ilmassa oli iljettävä haju, suuria raskaita ajokaluja tuli ja meni, ne välttivät toisiaan hyvin taitavasti eivätkä näyttäneet toisistaan isosti välittävän.
"Missä nyt olemme?" kysyin Vitalikselta. — "Parisissa, poikaseni."
— "Parisissa!…"
Mutta missä olivat minun marmoripalatsini? Missä minun kuvittelemani silkkiin puetut asukkaat?
Miten rumaa ja kurjaa todellisuus oli! Tämäkö oli Parisi, jota niin innokkaasti olin toivonut nähdäkseni. Täälläkö minä nyt olen. viettävä talveni, erossa Vitaliksesta … ja Capista?
XV.
Kuljettuamme hyvän aikaa leveää katua, joka ei ollut niin kurjan näköinen kuin se, jolta olimme tälle tulleet, ja jonka varrella kauppapuodit olivat suurempia ja muhkeampia sitä myöten kuin pääsimme kauemmaksi, kääntyi Vitalis oikealle ja me olimme heti korttelissa, joka oli kurjan kurja: korkeitten ja mustain talojen välissä valui vesi keskikadulla, ja tästä haisevasta vedestä huolimatta kulki ihmisiä likaisella kivityksellä. Kapakoissa, joita oli lukemattomia, oli miehiä ja naisia, jotka seisaallaan joivat rautalevyillä päällystettyjen pöytäin ääressä, huutaen ja meluten. Muutaman talon kulmasta näin kadun nimen olevan Rue de Lourcine.
Vitalis, joka näytti tietävän missä ollaan, tunkeutui joukon läpi ja minä hänen jäljessään.
"Varo, ettet eksy minusta", sanoi hän.
Turhaa oli muistuttaa, minä kuljin aivan hänen kintereillään, ja paremmaksi varmuudeksi pidin hänen takkinsa helmuksesta kiinni. Kuljettuamme suuren torin poikki ja muutaman pihakadun läpi tulimme muutamanlaiseen pimeään kaivokseen, jonne aurinko varmaankaan ei ikinä ollut paistanut.