"Hän on ahkera, viisas ja hyväsydäminen. Hän meitä vielä auttaa, kun varttuu."
"Siihen on aikoja, ja millä siihen asti elätämme?"
"Mutta jos hänen vanhempansa tulisivat häntä hakemaan, niin mitä sanoisit?"
"Jos hänellä olisi vanhempia, niin totta kai jo kahdeksassa vuodessa olisivat ehtineet hakea ja löytää. Ovat ehkä kuolleet."
"Vaan jos eivät ole? Ja jos jonakuna päivänä tulevat kysymään? Niin minusta tuntuu, että tulevat."
"No, jos tulevat, niin neuvomme heidät lastentalolle. Ja sinne vien pojan huomenna. Nyt lähden tervehtimään Francoista. Tunnin kuluttua palaan."
Ovi aukeni ja sulkeutui. Minä hyppäsin pystyyn: "Äiti!"
Hän riensi vuoteeni luo.
"Ethän anna minua viedä lastentalolle?"
"En, en, pikku Remini, en!" Hän suuteli minua hellästi ja sulki syliinsä. Hänen hyväilynsä rohkaisi minua ja pysähdytti kyyneleeni. "Sinä et nukkunutkaan?" sanoi hän minulle leppeästi.